Sinänsä säännöt ovat yksinkertaiset, koska tämän ”merkkiluokkaan” ei järjestetä erillisiä kilpailuja, vaan koko homma hoituu F-cupin kilpailujen yhteydessä ja F-cupiin ilmoittautuneiden Escort MK1/MK2 -kuskien välisenä. Työtä kuitenkin teettää pistelaskutavan laatiminen ja ennenkaikkea pistelaskun automatisointi tietokoneella tapahtuvaksi. Tarkoitus on näet testata pistelasku viimevuotisilla tuloksilla. Toinen pohdiskelua vaativa sääntökohta on palkinnot ja niiden verotuskäytäntöihin mahdollisesti liittyvät kysymykset. Palkintojen rahassa laskettuun kokonaissummaan ei ole tullut muutosta aiemmin ilmoitettuun. Palkinnot tullaan jakamaan osakilpailuittain junnuille ja lisäksi koko sarjan päätteeksi sekä talvikilpailujen jälkeen parhaille, niin että myös yleisen autokunnat ovat mukana tasavertaisesti kisaamassa palkinnoista. Sääntöjen viipymisestä tuskin on isompaa haittaa, koska kaikki em. ehdon täyttävät varmasti mahtuvat ja pääsevät mukaan.
Muutama nopea on jo ehtinyt lähettää ilmoittautumisensa. Ilmoittautumisen kanssa ei ole kuitenkaan mitään tarvetta hosua, sillä piakkoin avautuville nettisivuille tulee helppokäyttöinen ilmoittautumislomake, jolla perustietojen lisäksi kerätään muutakin mielenkiintoista tietoa kuljettajista, autosta ja harrastuksesta. Tätä tietoa käsitellään luottamuksellisesti eikä kenenkään tietoja tulla julkaisemaan näiltä osin yksilöidysti, vaan pikemmin tyypillisen Escort –harrastajan profiilin muodossa. Siinä vaiheessa, kun nettisivut avataan, voi ilmoittaumisenkin alkaa tehdä jo ennen sääntöjen julkaisemista. Jos säännöt eivät miellytä, voi ilmoittautumisensa peruuttaa milloin tahansa. Mitään maksuja tai muita sitoutumisiahan kilpailijoille tähän sarjaan osallistumisesta aiheudu.
Edellämainitun netti- sivuston sarjalle tarjoavat Fotohana ja Hanaa –lehti. Tästä suuri kiitos, sillä ilman apuja ei sivustoa saataisi aikaan ollenkaan. Fotohanan Mika Koivunen on lisäksi lupautunut huolehtimaan käytännön tiedotusasioista sarjan aikana ja Hanaa –lehti seuraa tätä sarjaa F Cupin tiiviin seurannan lisäksi.
Toivotan kaikille hauskaa joulua ja onnistunutta uutta vuotta 2006!
– hannulehessaari
Ps. PIE 2006 tarkoituksena on tukea ralliurheilun harrastajia ja erityisesti juniorikuljettajia. Sarja rajoittuu Escort MK1/MK2:lla ajaviin miehistöihin. HRT:llä ei ole mitään tarvetta omia tätä ajatusta ja olisimme pelkästään iloisia, jos joku sopiva taho, kuten maahantuoja tai jälleenmyyjä tai ihan kuka vaan ottaisi kohteekseen jonkun muun harrasteautomerkin. Uskon, että monella yksityishenkilöllä ja pienyrittäjälläkin olisi mahdollisuus antaa pikkutukea nimikkojunnulleen, joka ajaa suosikkimerkillä. Kyllähän Toyotan hienoimmat autourheilusuoritukset ajetaan tänään F ryhmässä (ainakin ennenkuin F1 pelittää) Opelista puhumattakaan. Se, että kalustoa ei enää myydä uutena, ei ole este positiivisen mielikuvan liittämisestä näihin tuotemerkkeihin. Olisi hienoa, jos kannustajia löytyisi myös muille: ”Top of Toyotas 2006”, ”The Best of BMWs 2006” tai ”Opel number One 2006” –tyyliin.
Ps. Sivut onkin juuri avattu www.pie2006.net