– Kosti lähti selvästi ajamaan vain ja ainoastaan kilpailun voitosta. Valitettavasti tällä kertaa se kostautui yliyrittämisenä kuten mm. kahtena huimana spinninä. Tilanteissa lumesta tukkeentunut ilmansuodatin myös rajoitti Katajamäen kiirettä kunnes neljännen erikoiskokeen alussa Kosti kärsi tiimimme pitkän autourheiluhistorian ensimmäisen Evo IX moottoririkon, kertoi Räikkönen.

– Hirvonen ajoi strategisesti viisaan kilpailun ottaen tärkeät toiseksi korkeimmat SM-pisteet taskuunsa. Itärajan pikajuna pitää menestyksen myötä hallussaan SM-sarjan kuudetta ja Nuorten SM-sarjan hopeasijaa, Räikkönen jatkoi.

Motorsportissa tekniikka suuressa roolissa

Moottoriurheilussa ei yksistään riitä, että kuljettajalla on ranteet kunnossa. Hänellä täytyy allaan olla kilpuri, joka luo perusteet menestyksekkäälle kilvanajolle. Kun hammasta purren ajetaan voitosta, on kilpakamppeet oltava viimeisen päälle tikissään. Sääntöjen rajoihin viritetyt kilpurit eivät kuitenkaan ikuisesti kestä niille aiheutunutta rasitusta. Näin kävi Mikkelissä Katajamäen kilpurille.

– Tarkkaa syytä ysievonmme moottorin rikkoontumiselle emme ole vielä selvittäneet, mutta kun kuljettaja kokoajan hampaat irvessä ajaa kaasu pohjassa voi joskus jotain särkyäkin. Epäilemme, että Kostin huimissa ajotilanteissa lumesta tukkeentunut imupuoli on aiheuttanut ketjureaktion, joka johti moottoririkkoon, Räikkönen mietiskeli.

– Myös kymppievon kehitystyö jatkuu. Ohjaustuntuma ei vielä ole samaa luokkaa kuin ysissä, joten siihen osa-alueeseen tulemme paneutumaan ennen seuraavaa osakilpailua. Kari oli kuitenkin tyytyväinen automme kehittymiseen ja jos tällä linjalla hommat jatkuu niin Wurthin tehdaskuljettaja tulee vielä säväyttämään, uskoo Räikkönen.

PrintSport Racingin siipien suojissa ajanut Markus Paananen, Andrey Yushin ja Tero Tolvanen nautiskelivat vauhdin hurmasta ajaen tasaiset suoritukset.

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste