Heinäkuisen Tarton rallireissun jälkeen vuoraisäntä oli saanut Mitsu vanhuksen kuntoon ja Pulkkinen pisti eurot riviin ja niin mentiin…..
Timo Pulkiselle siis jo vuosien takaa tutulla Mitsubishi Lancer Evo kolmosella lähdettiin taas kisaamaan ja kartturinpaikalle nuotinlukuun istahti Jorma Haapasaari.
Saarenmaalla nähtiin entiseen malliin yleisöä lähtöpaikalla paljon enemmän kuin täällä kotimaan kisoissa on totuttu. Ei voi kuin hämmästellä miten hienosti siellä hommat hoidetaan. Tuntui kuin olisi suurempikin julkkis kun lähtölavalta liikkeelle lähti ja ihmiset hurrasivat tuumaili Pulkkinen.
Kilpailu starttasi perjantaina klo 17.00 ja kolme pätkää olisi kaasuteltava ennen yötaukoa. Ensimmäinen erikoiskoe meni ihan ok, vähän niinkuin harjoitellen.
Toisella erikoiskokeella tulikin sitten jo luokan pohja-aika. Siitä innostuneena illan viimeiselle erikoiskokeelle lähdettiinkin sitten henkselit paukkuen ajatellen kyllä sitä vielä tällä autovanhuksellakin vauhtiin päästään. Erikoiskoe ajettiin Kuressaaren kaupungilla joka oli noin parin kilometrin asfalttipyöritys. Vauhdin hurmassa mentiin sitten valssia suuntaan jos toiseen, auto sammui ja takkiin tuli noin 10 sek. joten sijoitus luokassa putosi viidennelle sijalle.
Lauantaipäivä lähti käyntiin niin että keikuttiin siellä luokan neljännellä sekä viidennellä sijalla ja kokonaiskilpailussa sijoitus oli päälle kahdenkymmenen
Pätkä pätkältä alkoi kuitenkin vauhti hidastua ja Mitsun puhti kadota. Lopulta tekniikka petti ja kisa oli heitettävä kesken erikoiskokeella 12 kertasi Pulkkinen rallin tapahtumia.
Kilpailun voitti nuori norjalainen Mads Östberg ja suomalaiskuskeja kilpailussa nähtiin reilut kaksikymmentä. Pulkkinen menee nyt talviunille uneksimaan uudesta hienosta kilpurista
ja aika näyttää missä ja millä mies nähdään seuraavan kerran.
Pulkkinen Racing Team.