Kauden avannut Arctic Lapland Rally sujui kaksikolta kokonaisuutena hyvin aina viimeisen ek:n penkalle päätymiseen asti. Seuraavaksi ajetussa Mikkelin Vaakuna-rallissa oli henkinen käsijarru päällä koko kilpailun.

TGS Worldwiden ilmoittamalla Skoda Fabia R5:lla kilpaileva kaksikko avasi Joensuun lauantain positiivisesti. Kahden ensimmäisen ek:n yhteismitta oli 26 kilometriä ja niiden jälkeen suunnattiin huoltoon luokan sijalla 8.

– Kovavauhtisella tiellä nuotista tultiin jo hyvin. Pitokin oli paljon parempi mitä osasin odottaa. Olisi ehkä kestänyt vielä hieman lisätä kyytiäkin. Toisen ek:n lopulla tien luonne hieman muuttui, jäistä uraa ja pöperöä. Siinä koitettiin vain tulla järkevästi, kertasi Pynnönen huoltoon saapuessaan päivän avauslenkkiä.

Ensimmäisen huollon jälkeen ajettiin reilut 33 kilometriä pitkä Riutta, joka oli kuljettajan mieleen kovasti.

– Ehkä hienoin EK, mitä olen ajanut, ainakaan nyt lähimuistiin, kanttipaikkoja täynnä, rytmikästä hienoa tietä. Koko ajan paranee luottamus tekemiseen isolla tiellä. Todella rennosti on tämä päivä tullut. En muista, koska näin vapautuneesti olisin päässyt ajamaan. Nyt tulee todella hyvin oppia ajamiseen, mietiskeli Pynnönen tyytyväisenä kolmannen erikoiskokeen jälkeen huoltoon saapuessaan.

Siinä vaiheessa kaksikon sijoitus oli jo kuudes, joten kuljettajan tuntemukset vapautuneisuudesta saivat katetta.

Päivän päätteeksi 98 EK-kilometristä oli vielä 39 kilometriä ajamatta ja kaksi haastavaa EK:ta jäljellä.

– Nelosen alussa tultiin vähän varovasti, mutta loppua kohden parani. Kello vain ei tykännyt. Vitosen alku ajettiin taas hieman varovasti ja heti isolle tielle päästyämme oli melko massiivinen likitilanne, jossa rytmi hieman sekosi ja kovavauhtisella tiellä se näkyi loppuajassa.

– Vaikka pari viimeistä ek:ta hieman vaisummin sujuikin, niin kyllä tässä selkeä steppi Mikkelistä otettiin, analysoi Pynnönen kilpailun maalissa.

Kilpailun loppuvaiheen pienestä hyytymisestä huolimatta Pynnöselle ja Mälköselle kirjattiin maalissa SM1-luokan seitsemäs sija, ja SM-pisteitä tarttui mukaan saman verran.

SM-sarja jatkuu Kouvolassa 12.-13. kesäkuuta, mutta vielä tässä vaiheessa ei ole varmuutta, nähdäänkö Pynnönen Racing sitä ennen hakemassa tuntumaa jossakin ulkopuolisessa kilpailussa.

Teksti: Pynnönen Racing tiedotus.

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste