”Kokonaisuudella ilmennetään sitä muutosta, mikä ajoneuvoalalla on kymmenen vuoden välein tapahtunut” kertoo tuottaja Petri Niemenmaa.
Tämän kevään esittelyvuodet ovat siis 1955, 1965, 1975 ja 1985. Ajoneuvojen yhteydessä tuodaan esiin myös ajankuvaa yleisesti meillä ja maailmalla.
”Ajoneuvot esitellään siinä kulttuurisessa ilmapiirissä, jossa ne aikanaan ovat olleet”, Niemenmaa selvittää.
”Vallitsevaa henkeä tuodaan esiin mm. ottamalla mahdollisuuksien mukaan joukkoon kyseisen vuoden ´Vuoden auto´. Se kertoo alan arvomaailmasta juuri tuona aikana. Arvostettiinko pientä ja kompaktia, vai ehkä teknisiä huippuinnovaatioita.”

Tarkasteltavana olevat vuodet tarjoavat herkullisen läpileikkauksen ajoneuvokulttuurista juuri kyseisenä vuonna. Vuosi 1955 oli meillä Suomessa vielä säännöstelyn aikaa ja autokanta oli itäautovoittoista. Maailmalla esiteltiin kuitenkin kiinnostavia uutuuksia ”laatikon ulkopuolelta”, kuten Citroën DS.

Vuonna 1965 Euroopan autotoimittajat valitsivat Ministä edelleenkehitetyn Austin 1800:n vuoden autoksi. Amerikassa puolestaan muuan Ralph Nader julkaisi kirjan ”Unsafe at any speed” joka osaltaan myötävaikutti siihen, että autotehtaiden vastuuta tuotteidensa turvallisuudesta alettiin ponnekkaammin vaatia niin poliitikkojen kuin yleisen mielipiteenkin toimesta.

Vuonna 1975 oltiin Suomessa pitkällä autokulttuurissa kun nuorisokin oli jo päässyt autoilun makuun. Lisäksi mopoilu mullistui kun ensimmäiset Honda Monkeyt tulivat Suomessa saataville. Britannian autoteollisuuden alamäki jatkui ja jopa jyrkkeni, kun jo reippaasti fuusioitu jättiläinen British Leyland kansallistettiin 1975. Ranskalaisten ennakkoluuloton innovointi puolestaan kiehtoi autoilijoita yhä, sillä nyt vuoden autoksi valittiin Citroën CX, vuonna 1955 lanseeratun ”ison kissan” jälkeläinen.

Vuosi 1985 saattaa näyttelykävijästä tuntua vielä nykypäivältä, mutta siitäkin on kuitenkin jo 30 vuotta aikaa. Noihin aikoihin suomalaisten ajoneuvoharrastajien keskuudessa jenkkiautot olivat kovassa huudossa. Suomalaisessa autoteollisuudessa tapahtui, kun Uudenkaupungin autotehdas julkisti ensimmäisen sähköauton prototyyppinsä Talbot Horizonin kropassa. Vuoden autoksi nostettiin Opel Kadett E mutta kaksipyöräisissä muskelit olivat arvossaan: Yamaha V-Max päästettiin irti ja Cycle Guide -lehti valitsi sen vuoden 1985 moottoripyöräksi.

”Oi niitä aikoja” -osasto tullaan jatkossa näkemään vuosittain, vuodethan vierivät ja aina ovat käsittelyssä uudet vuosiluvut.

Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste