-Kokonaisuutena hieno kisa. Neste Oil Ralli on aina upea kokemus, jonka suola on kotiyleisön vahva kannustus, kiitteli Ketomaa runsaslukuista katsojajoukkoa.

NELJÄ MM-PISTETTÄ 2,4 SEKUNNIN TURVIN

-Plussaa oli myös huomata, että koko tiimi kuski mukaan lukien oli kehittynyt selvästi edellisestä Uuden-Seelannin MM-rallista. Miinussarakkeeseen menevät perjantain moottoriongelmat kolmella erikoiskokeella ja käsittämätön rengasrikko rallin neljänneksi viimeisellä pätkällä, analysoi Ketomaa suoritustaan, joka tuotti neljä MM-pistettä.

-Renkaan puhkeaminen ilman, että olisin osunut johonkin kiveen tai vastaavaan, oli todella harmillista. Rengasrikko maksoi siinä vaiheessa yhden sijan, mutta onneksi ei enempää, totesi tyhjentyneellä renkkaalla erikoiskokeen maaliin nilkuttanut Ketomaa, joka piti lopputuloksissa Tsekin Martin Prokopin takanaan niukasti 2,4 sekunnin turvin.

PORTUGALISSA PARAS  SUOMALAINEN

Ketomaan viiden MM-osakilpailun ohjelmasta on nyt takana neljä rallia. Kauden avauksessaan Ruotsissa Ketomaa keskeytti ulosajon jälkimainingeissa.

Portugalin MM-osakilpailussa maalis-huhtikuun vaihteessa Ketomaa ajoi maaliin kymmenentenä. Hän nousi lopulta yhdeksänneksi ja parhaaksi suomalaiseksi, kun Mikko Hirvonen hylättiin kärkipaikalta sääntöjenvastaisten kytkimen ja turbon takia.

Juhannuksena ajetussa Uuden-Seelanni rallissa Ketomaa nousi alun vastoinkäymistensä jälkeen 20. sijalta etappi etapilta kohti kärkikymmenikköä. MM-pistejahti jäi kuitenkin tuolloin yhden sijan päähän, kun tuloksena oli yhdestoista tila.

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste