Perjantaina alkanut kaksipäiväinen ralli käynnistyi Kinnusen ja kartanlukija Mikael Korhosen osalta rauhallisesti, kun ensimmäisen erikoiskokeen tunnusteleva ajosuoritus toi SM2-luokan 11. sijan.

– Kakkospätkä oli pitempi ja vauhdikkaampi ja se sujuikin hyvä attack päällä aina 700 metriä ennen maalia sattuneeseen ulosajoon saakka. Paikassa oli kaksi loivaa mutkaa, joiden välissä oli pikkunyppy. En olettanut auton siinä niin keventävän, mutta ennen seuraavaa kurvia perä lähti sivulle ja löi voimalla penkkaan, Kinnunen kertasi.

– Se käänsi auton keulan kohti vastapenkkaa ja siitä sitten lähdettiin. Vauhtia oli paljon, kun viitosvaihteen kyydistä suistuttiin. En laita tätä virhettä yliyrittämisen piikkiin, ehkä kokemattomuuden piikkiin.

Jarospeedin osalta Arctic Ralli päättyi siihen, koska Honda Civic kärsi sen verran paljon sekä kosmeettisia että teknisiä vaurioita. Lauantain toiseen päivään tiimi ei pysty millään osallistumaan.

– Kyllä siitä auton vielä saa rakennettua, mutta ei sitä sentään lauantain pätkille saa ajokuntoiseksi. Onneksi miehet ovat ehjinä.

– Menen lauantaina katsomaan pätkille kilpakumppaneiden menoa ellei niska ole niin jäykkänä, että täytyy pysyä paikoillaan. Epäonnistumisesta huolimatta nostan pään pystyyn ja tähtään kohti uusia seikkailuja, kunhan vehkeet ensin saadaan pelikuntoon, Jaro lupasi.
 

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste