Rallin alussa Lindholm oli hieman ajorytminsä kanssa vaikeuksissa, mutta loppua kohden meno rupesi maistumaan ja ryhmävoitto irtosi varsin selvällä marginaalilla.

– Alku oli tahmea. Yksi syy siihen oli varmasti se, että en ollut ajanut metriäkään ralliautoa Mikkelin jälkeen. Tuntui, että ajossa oli sellainen testi-mode päällä. Voitto toki maistuu aina todella hyvältä, Lindholm totesi maalissa.

Kilpailun ratkaisut nähtiin rallin viimeisellä lenkillä, jonne Lindholm starttasi 0,3 sekunnin takaa-ajoasemasta. Rallin kahdelle viimeiselle EK:lle Lindholm ajoi ensin 4,6 sekunnin ja perään viimeiselle EK:lle 15,9 sekunnin pohja-ajat, ja voittotaistelu oli ratkaistu.

– Molemmat pätkät tuli hyvin eikä virheitä tapahtunut. En mielestäni yrittänyt ajaa sen kovempaa, mutta ajorytmi kahdella viimeisellä pätkällä oli ihan toista kuin rallin alussa.

Talvikauden jälkeen kaksikko Lindholm – Tuominen ajaa peräti 40 pisteen erolla SM3-luokan pistetaulukon kärjessä. Suurta pistejohtoa tarvitaankin, sillä päästäkseen Tulevaisuuden Tähti -kilpailun karsintaan Lindholmin pitää olla viiden ajetun SM-osakilpailun jälkeen SM-pisteissä viiden parhaan joukossa. Tilanteen tekee mielenkiintoiseksi se, että Lindholmilta jää kesäkauden kaksi ensimmäistä SM-rallia muiden ajokiireiden takia väliin.

– Toivotaan, että pisteet riittävät siihen, että pääsen karsimaan Tulevaisuuden Tähti -kilpailun pääpalkinnosta eli ajopaikasta Suomen MM-ralliin. Tässä myöhemmin kevään aikana selviää, minkä takia seuraavat kaksi SM-rallia jäävät minulta väliin, Lindholm totesi.

Tuloksia, Tahko SM-ralli, Nilsiä:

SM3-luokan lopputulos:

  1. Emil Lindholm – Tomi Tuominen Peugeot 57:23,4
  2. Taisko Lario – Tero Nättiaho Peugeot + 22,7
  3. Joni Viitala – Topi Luhtinen Citroën + 42,5

SM3-luokan pistetilanne 3/7 osakilpailua:

  1. Emil Lindholm – Tomi Tuominen Peugeot 77
  2. Miika Hokkanen – Jukka Pasenius Ford 37
  3. Henrik Pietarinen –  Juha Lummaa Ford 33

Teksti: Marko Mäkinen

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste