Koko kilpailun 142 kuljettajan joukossa venäläisiä on kolme, Unkarista, Englannista, Italiasta ja Ruotsista kaksi, Espanjasta, Virosta, Puolasta, Irlannista, Kazakstanista ja Uudesta-Seelannistakin yksi.

Arctic Lapland Rally alkaa perjantaina 29.1. klo 12.00, yötauolle kilpailijoita odotetaan noin klo 21:sta lähtien. Lauantaiaamuna reitille lähdetään klo 8.00, ja maaliin ensimmäisen kilpailijan pitäisi tulla n. klo 16.45.

Reitillä on 12 erikoiskoetta, joilla on yhteensä pituutta 214 kilometriä. Kumpanakin päivänä ajetaan siis kuusi pikataivalta.

 

Se lienee selvää, että valovoimaisimmat kilpailijat ovat ralliin ensimmäisinä ja peräkkäin starttaavat luokassa 18 espanjalainen Dani Sordo sekä Kimi Räikkönen Citroën WRC-autoillaan. Lapin ralli tarjoaa heille oivallisen testimahdollisuuden ennen helmikuussa ajettavaa MM-rallisarjan avausta Ruotsissa. (Luokan 18 kilpailijat kilpailevat vain luokkasijoituksista.)

 

Tärkeimmät luokat Arctic Lapland Rallyssa ovat kuitenkin Ralli SM-sarjan SM1 ja SM2, nelivetoiset ja kaksivetoiset, jotka aloittavat Lapin lumilta tärkeiden SM-pisteiden keräämisen.

Arctic Lapland Rally ajetaan kaksipäiväisenä kilpailuna, mutta kummaltakin päivältä jaetaan omat, erilliset SM-pisteensä. Kun Arctic Lapland Rallyssa SM-pisteiden lisäksi kilpaillaan tietenkin myös kyseisen rallin voitosta, seuraa sarjan tulospalvelu koko kilpailun ajan myös kahden rallipäivän yhteenlaskettua kokonaistilannetta luokittain.

 

Kaudesta tulee mielenkiintoinen, sillä uusia kuljettajia ja autojakin on ilmaantunut haastamaan tutut huippunimet. Mitsubishi on automerkkinä hallinnut N-ryhmää. Ajassa täytyy mennä taaksepäin aina vuoteen 1991, kun viimeksi muu merkki kuin Mitsubishi voitti N-ryhmän Suomen mestaruuden. Tuolloin puikoissa oli itse Marcus Grönholm Toyota Celicallaan.

 

Vuosi 2009 oli kuitenkin Subarun. Jari Ketomaan henkilökohtaisen mestaruuden lisäksi Subarulle menivät niin ikään kartanlukijoiden kuin tiimienkin mestaruus. Subaru-leiri ei hevillä aio mestaruuksista luopua. Edelleenkin Mitsubishi-kuljettajia Ralli SM -sarjassa on parisenkymmentä, mutta Subaruun luottavia on tullut peräti yhdeksän, mikä luonnollisesti muuttaa asetelmia.

Lisäksi Jarkko Miettinen tuo sarjaan mukaan uuden, Super 2000 -luokitellun Skoda Fabian, jonka kilpailukykyisyys ja vauhdin riittävyys ovat ainakin kuljettajalle jo täysin selviä.

 

Arctic Lapland Rallin SM2-luokkaan ilmoittautui 16 kuljettajaparia. Luokka on tunnetusti erittäin tasaväkinen, joten nähtäväksi jää, kuinka suuri merkitys kokemuksella on. Nuoret tulevaisuudet lupaukset aloittavat tässä luokassa, ja monet ikänsä puolesta ajavat vielä Nuorten Suomenmestaruudesta SM2-luokan sisällä, mutta vasta Mikkelin osakisasta lähtien.

Rovaniemellä nimekkäin kuljettaja SM2-luokassa on Mika Salo, joka parin nelivetovuoden jälkeen lähtee nyt kisaan ”edestä raapivalla” Ford Fiestalla.

 

SM-luokkien lisäksi kilpailussa ajetaan Suomi Cupin kuudessa luokassa, joissa on tekniseltä luokitukseltaan ikääntyneitä autoja, joilla ennen ajettiin myös SM-pisteistä. Arctic Lapland Rallyn lähtöluettelosta löytyy monia takavuosien kovia menijöitä, mm. Ari Mökkönen, Jari Latvala, Timo Kuivinen jne.

Historic-luokkiin on ilmoittautunut ennätyksellisen paljon kuljettajia, peräti 30 kpl. Tämä kalusto on vieläkin vanhempaa kuin Suomi Cupin luokissa, ja historic-rallien harrastajien pääasia onkin vaalia kauniita vanhoja ralliautoja. Tämä ei kuitenkaan vähennä kilpailumieltä eikä tunnelmaa, sillä autot ovat oman aikakautensa sääntöjen mukaisia, ja tunnelma auton sisällä sen mukainen.

Lauantaina reitille starttaa vielä muutama A-juniorikin.

 

Ralli SM -sarja on valmis starttaamaan, tämän paremmin kausi ei voisikaan lähteä käyntiin!

Kikka Kuosmanen

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste