Pistejohdon pitämiseksi Katajamäen olisi Mitsubishillaan pystyttävä ajamaan ehjä, ongelmaton kisa Joensuussa.
”Mikkelissä meillä oli vähän sellainen tappamisen meininki ja virheitä sattui, joten Joensuussa on ajettava oppikirjan mukaista rallia; jarrutetaan siellä missä pitää ja ajetaan täysillä siellä missä pitää”, jutteli pikkupoikansa kanssa lumitöissä ollut Katajamäki.
”Nyt riittää virtaa meikäläisessä. Fiilikset ja ajomoraali ovat korkealla tasolla, voittoa lähdetään ilman muuta jahtaamaan.”
Nelivetoisten eli SM1-luokan tilanne on äärimmäisen kutkuttava. Pohjois-Karjalan tiet ovat tunnetusti kovavauhtisia, korkeuserojen lisäksi tiet ovat Mikkelin tapaan erittäin haastavia rytminvaihdoksineen. Kilpailun lopputulosta ei lainkaan pysty ennakoimaan.
”SM-sarja on niin kovatasoinen, ettei mihinkään taktikointiin ole varaa. Yritän pitää pistejohdon, muttei se mikään ihan kamala juttu olisi, vaikka ennen kesäkisoja olisi muutaman pisteen erolla tappiolla”, pähkäili Katajamäki, jonka tiimikaveri Juha Salo on yhtenä ennakkosuosikeista uhkana Katajamäen voitolle.
Pisteissä kakkosena oleminen ei ole Saloa vielä huolettanut eikä yöunia vienyt.
”Jotain pientä on autoon tehty tässä parin viikon aikana, lähinnä perushuoltoa”, paljasti Salo.
”Mikkelissä tuli isoja eroja, sillä lähes jokainen jotain kämmäsi. Joensuun kisassa erot eivät ehkä kasva ihan niin suuriksi, mutta kova kisa on odotettavissa sielläkin.”´
Salo aikoo vakaasti napata johtopaikan Joensuussa nimiinsä, tavoite on jälleen hänelläkin selkeä.
”Voitosta ajetaan, muuta taktiikkaa ei ole.”
Pistetilastossa kärkikaksikon takana Subaru-kuljettaja Kristian Sohlberg on kolmantena 12 pisteen päässä Salosta. Sohlbergin erikoiskokeiden ajat Mikkelissä osoittivat, että mikäli hankeenajoja ei satu, mies taistelee ilman muuta myös yhtenä ennakkosuosikeista kilpailun voitosta.
”Talviolosuhteet ovat minulle aina olleet hankalia, mutta vauhti on kuitenkin tänäkin talvena ollut kärjen tasoa. Ilman muutamia virheitä olisi pisteitä ropissut enemmän”, myönsi Sohlberg, joka on aina viihtynyt Joensuun ralliteillä, joten voittoon on hänelläkin hyvät mahdollisuudet.
”Olen vahvempi suurilla ja nopeilla teillä, joten odotan talvikauden päätöskisalta paljon”, sanoi Sohlberg.
Sohlbergin tiimikaveri Joonas Lindroos on alkukauden totutellut kaksivetoisen jälkeen nelivetoiseen Suba-ruun. Vauhti on ollut hetkittäin erittäin kovaa, mutta tekniset ongelmat ovat pitäneet jämsäläisen pistesaldon nollassa.
”Rohkenen asettaa tavoitteen viiden sakkiin pääsemisestä, eikä se voittokaan ole mikään ihan mahdoton asia”, irtosi Lindroosista pienen painostuksen jälkeen.
”Jos pääsemme ajamaan ehjän ja ajollisesti onnistuneen kisan, tulostakin pitäisi tulla”, tunnusti Lindroos, joka saattaa olla suuri yllättäjä Joensuussa.
Mitsubishilla ajava Joni Nikko sai Mikkelistä kolmanneksi korkeimmat SM-pisteet ja mies on tällä hetkellä neljäntenä vain kuuden pisteen päässä Sohlbergista. Myös Nikko kuuluu rallin ennakkosuosikkeihin.
Eikä siitä pääse mihinkään, että Mikkelissä ykköspätkälle keskeyttänyt Jarkko Miettinen uhkuu menohaluja Skodan peruutusvaihteen hajoamisen tuottaman pettymyksen jälkeen.
”Vaihdelaatikko on ollut Tsekeissä huollettavana, pakki on korjattu, kuumeoireilu on saatu jo kuriin, joten tietenkin voitto on ainoa asia, johon tähdätään”, kertasi tapahtumia Miettinen.
”Itäralli on aina ollut hieno kisa, on hienot ja kovavauhtiset tiet, joten aivan varmasti tulee nautinnollinen kisa.”
Jukka Ketomäki Mitsubishilla on suureksi pettymyksekseen pisteissä vasta seitsemäs.
”Omat mokat on helpompi käsitellä, mutta kun tulos on enemmän kiinni muista kuin omasta vauhdista, se tietysti harmittaa. Kun joskus on päässyt voitonmakuun, se on tietysti se ainoa asia, mikä rallissa tyydyttää”, pohti Ketomäki, myös yksi ennakkosuosikeista.
Kaksivetoisten SM2-luokan pisteissä turkulainen Kalle Pinomäki on päässyt vetäisemään melkoisen kaulan kanssakilpailijoihinsa. Mikkelissä tapahtunut Vesa Hirvosen kilpailusuorituksen hylkääminen ja monen muun tekniset ongelmat ja keskeyttämiset muuttivat kokonaistilannetta melkoisesti. Kakkosena oleva Jukka Korhonen on 22 pistettä Pinomäkeä perässä. Toni Tahvanainen on kolmantena 22 pisteen turvin.
Nuorten suomenmestaruudesta SM2-luokan ”sisällä” ajavilla on edessään oman sarjansa toinen osakilpailu. Mikkelin, ensimmäisen osakisan jälkeen johdossa on Myrskylän Autoliittoa edustava Andreas Amberg.
Tiimien mestaruussarjan kärjessä on Team Mitsubishi Ralliart Finland ennen Subaruun luottavaa Tommi Mäkinen Racingia. Kärkitiimien ero on ennen Joensuun kisaa 13 pistettä.
Teksti: Kikka Kuosmanen