Arctic Lapland Ralli aloittaa Rovaniemellä tuttuun tapaan kauden, mutta osakilpailuja ajetaan saman viikonlopun aikana kaksi, täysin erillistä kilpailua.
”Arcticin jakamisella kahteen eri osakilpailuun halutaan mahdollistaa täysipainoinen kilpaileminen myös toisena kilpailupäivänä, riippumatta ensimmäisen päivän menestyksestä. Vaikka olisi keskeyttänyt perjantaina, voi lauantaina lähteä ilman superrallin aikasakkoja metsästämään hyviä SM-pisteitä”, sanoo projektijohtaja Kai Tarkiainen AKK Sports Oy:stä.

Helmikuun lopussa ajettava SM Vaakuna -ralli Mikkelissä ja maaliskuinen SM Itäralli Joensuussa ovat vielä talvikelikisoja.

Kesäkuun puolivälissä Kouvolassa soralla ajettavan SM O.K. Auto -rallin jälkeen nautitaan kesästä, kunnes sarjan kaksi viimeistä osakilpailua ajetaan eteläisessä Suomessa: ensin Keravalla elokuun viimeisenä viikonloppuna Vartti SM -rallin merkeissä ja kuukautta myöhemmin Hyvinkäällä, jossa jälleen 2-päiväinen SM Finnsco -ralli päättää vuoden 2010 sarjan.

Pistelaskun hienosäätö
Vuodelle 2010 Ralli SM -sarjan pistelaskua on rukattu siten, että osakisavoitoilla olisi loppupisteissä enemmän merkitystä.
”Uudella pistelaskujärjestelmällä on pyritty hieman korostamaan voittamisen merkitystä sekä toisaalta tasaamaan Arctic Lapland Rallyn pistesaldon vaikutusta koko kauden tulokseen”, kertaa Tarkiainen.

Vuonna 2010 Rovaniemen molemmista osakilpailuista saa kummastakin 15 pistettä voitosta, 12 pistettä toisesta sijasta jne. siten, että kymmenenneksi sijoittunutkin saa vielä yhden pisteen.
Muissa osakilpailussa pisteet jakautuvat luvuin 22-18-15 jne. siten, että kilpailun kymmenes kuittaa vielä kaksi SM-pistettä.

Suomen mestaruuksia sama määrä
Suomen mestaruudesta ajetaan edelleen luokissa SM1 ja SM2, joihin jakaudutaan siis autojen teknisten sääntöjen perusteella. SM1-luokassa ajetaan nelivetoisilla ja SM2-luokka on kaksivetoisten. Näissä luokissa myös kartanlukijat keräävät SM-pisteitä kuljettajien tapaan.

Lisäksi Nuorten Suomen mestaruudesta ajavat kaksivetoluokan sisällä edelleen ne nuoret, jotka täyttävät vuoden 2010 aikana enintään 25 vuotta. Nuorten pistejahti alkaa vasta Mikkelistä, sarjan kolmannesta osakilpailusta.

Vuonna 2009 kilpailtiin ensimmäistä kertaa myös tiimien mestaruudesta, ja samoin tapahtuu myös vuonna 2010. Tiimiin voi kuulua yksi tai kaksi autokuntaa, mutta pisteet osakilpailusta saa vain paremmin sijoittunut kuljettaja.

Rengaspalkintojen ”uusjako”
Ralli SM -sarjassa jatketaan Pirellin yksityyppirenkain, joita saa kilpailussa käyttää rajoitetusti erikoiskoekilometrien määrästä riippuvan säännön mukaisesti.

Pistelaskujärjestelmän lisäksi vuoden 2010 suurin muutos koskee rengaspalkintojen jakamista.
”Tavoitteena oli luoda järjestelmä, joka kannustaa kilpailijaa koko kauden ajan sekä huomioi myös nuoret, aloittelevat kuljettajat. Aika näyttää, onnistuttiinko, mutta järjestelmä vaikuttaa onnistuneelta”, pohtii Kai Tarkiainen.

Pirelli palkitsee vielä nelivetoluokan suomenmestaruudesta kuljettajaa Pirelli Star Driver -tittelillä sekä osallistumisella yhteen, Pirellin valitsemaan rallin MM-osakilpailuun. Kilpailijoille jaetaan Pirellin renkaita palkintoina myös sarjasijoituksien perusteella.

Vuoden 2009 Pirelli Star Driver -kuljettaja Jari Ketomaan MM-ohjelma vuodelle 2010 on vielä auki, joten palkintokilpailuakaan ei toistaiseksi ole vahvistettu.

Helpommin seurattavaa
Täysin uutta vuodelle 2010 ovat kilpailijoiden kiinteät kilpailunumerot. Nelivetoluokan kuljettajille on varattu numerot 1-50 ja kaksivetoluokkaan numerot 51-100. Suomi Cupin ja oheisluokkien kilpailunumerot alkavat numerosta 101. Vuoden 2009 Suomen mestaria Jari Ketomaata odottaa siis nelivetoluokassa numero 1 ja Joonas Lindroosia kaksivetoluokassa numero 51, mikäli he ilmoittautuvat tulevaan sarjaan.

Tärkeä päivämäärä 15.12.
Edellisistä vuosista poiketen ilmoittautumismaksukausien vaihtumisen ajankohta on myös vaihtunut. Nyt halvemmalla sarjamaksulla selviytyy ennen joulukuun 15. päivää, kun aiemmin aikaa oli vuodenvaihteeseen asti.

OSAKILPAILUT
1. Arctic Lapland Rally Rovaniemi 29.1. 2010
2. Arctic Lapland Rally Rovaniemi 30.1. 2010
3. SM Vaakuna -ralli Mikkeli 20.2. 2010
4. SM Itäralli Joensuu 6.3. 2010
5. SM O.K. Auto -ralli Kouvola 12.6. 2010
6. Vartti SM -ralli Kerava 28.8. 2010
7. SM Finnsco -ralli Hyvinkää 25.-26.9. 2010 (2-päiväinen)




Osakilpailut 1 ja 2

Sijoitus 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10.

Pisteet 15 12 10 8 6 5 4 3 2 1

Osakilpailut 3–7

Sijoitus 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10.

Pisteet 22 18 15 12 10 8 6 4 3 2

RENGASPALKINNOT
Kilpailijoille jaetaan Pirellin renkaita palkintoina sarjasijoituksien perusteella alla olevan taulukon mukai­sesti, edellyttäen:
– että kilpailijalla sarjasijoituksensa lisäksi on myös taulukon sarakkeessa ”Osakilpailut” edellytetty määrä osakilpailuja, joihin hän ennen kyseistä osakilpailua on osallistunut
– että hän osallistuu kilpailuun, jossa palkintorenkaat jaetaan



Luokka

Sijat

Osakilpailut

Rengasmäärä

Jako

SM1

1-10

2

4

Kouvola

1-10

3

4

Kerava

1-15

4

4

Hyvinkää

SM2

1-5

2

2

Kouvola

1-10

3

2

Kerava

1-10

4

4

Hyvinkää

SM2/Nuoret

1-5

2

2

Kouvola

1-5

3

2

Kerava

1-5

4

2

Hyvinkää

SC3

1-5

2

2

Kouvola

1-5

3

2

Kerava

1-5

4

4

Hyvinkää


Rengaspalkinnot ovat henkilökohtaisia, eikä niitä voi siirtää toiselle kilpailijalle. Lunastamattomat ren­gaspalkinnot siirretään palkintopottiin.

www.autourheilu.fi/rallism

Teksti: Kikka Kuosmanen

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste