Yhtiön ensimmäinen tuote on mustikasta valmistettu kuohuva mustikkaviini, joka tuntee rallin nuottisanastosta poimitun nimen Aukee.

Jakke´s Brewery Oy:n osakkaita ovat muun muassa Mikko Hirvonen, Esapekka Lappi, Teemu Suninen, Jari-Matti Latvala, Miikka Anttila, Janne Ferm, Juho Hänninen ja Toni Gardemeister.

Panimon ensimmäinen tuote on kuohuva Aukee -mustikkaviini, jonka alkoholiprosentti on 5,1. Tuote on pullotettu 0,33 litran pulloon.

Nimeä oli miettimässä ja päättämässä yrittäjäryhmän jokainen kuljettaja ja kartturi.

– Mainostoimisto ehdotti meille nuottisanastosta nimeä Kirraa, mutta omistajajoukon kuljettajien puolelta se tyrmättiin: Kirraa kun merkitsee kuljettajille rallissa yleensä ongelmia ja ulosajoja.

– Halusimme nimen, joka myös avaa moottoriurheilutaustaamme. Aukeella on positiivinen kaiku. Tuotteen käyttäjälle aukee voi merkitä mitä tahansa, esimerkiksi uuden makumaailman avautumista. Ja näin jälkikäteen maisteltuna se kuulostaa todella hyvältä, Honkanen hymyilee.

Aukeen raaka-aineena käytetään ainoastaan kotimaista metsämustikkaa, jonka panimolle tuottaa lappeenrantalainen Kaskein Marja Oy.

– Olemme pienpanimo, joka ei kuitenkaan valmista olutta. Mustikka on ensimmäinen raaka-aineemme. Meillä on suunnitteluasteella jo kaksi seuraavaakin tuotetta ja ensimmäinen näistä perustuu kotimaiseen mansikkaan. Kaikki marjatuotteemme myydään ja markkinoidaan Aukee -tuotemerkin ja -nimen alla, Honkanen kertoo.

Jakke´s Brewery Oy tuottaa tällä hetkellä 1 500 pulloa viikossa. Ja koska pullotus sekä pakkaaminen ovat käsityötä, osakkaat ovat olleet vuorollaan panimolla auttamassa.

– Kun volyymi kasvaa niin meidän pitää miettiä toiminnan automatisointia. Aukee-tuote tulee maaliskuun puolivälistä myyntiin tiettyihin isoihin marketteihin, mutta pääasiakasryhmämme on ravintolat. Tiskiltä kannattaa Aukeeta jo kysellä, Honkanen toteaa.

M-Sport Fordilla parhaillaan Meksikon MM-ralliin valmistautuva Teemu Suninen kertoo, että yrittäminen on kiinnostanut häntä aina.

– Tämä oli helppo steppi hypätä hyvän porukan kanssa yrittäjäksi. Se mikä tässä kiehtoo on myös se, että tässä on kovia äijiä tekemässä tätä, Suninen muistuttaa.

Teksti: Marko Mäkinen

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste