Täksi kaudeksi valmistunut SuperCar-luokan Renault Clio R.S. ei suostunut tekemään Kalliokosken kanssa yhteistyötä.

– Oli pikkaasen hermot kiriällä, kun lähäröissä stumppas, Kalliokoski tokaisi kilpailun jälkeen ja jatkoi hetken rauhoituttuaan: – Outo juttu, koska kertaakaan tätä ei tapahtunut, kun ajettiin harjoituksia kauden alla. Keräsin moottorista vetoja kytkintä vasten, kaikki tuntui normaalilta ja kun piti lähteä niin muut menivät, mä ja auto ihmeteltiin hetki. Viimeisessä alkuerässä koitin seisottaa enemmän kytkintä vasten, se toimi paremmin mutta kytkin suli, eli ei onnistunut sekään erä.

Barcelonan jälkeen autoa käytiin läpi ja Kalliokoski lensi Ranskaan testeihin, joiden pääpaino oli starteissa.

– Demonstroitiin aitoa lähtötilannetta, otin alkuun kymmenkunta starttia. Loppua kohden ne paranivat koko ajan, ja sain hyvän luoton tekemiseeni. Auton vauhtihan on jo todettu hyväksi, Barcelonan aikoja kun katseltiin, niin vaikka lähdöt menivät plörinäksi, ajaminen sujui.

Tavoitteena Belgiassa on ajaa kolmen joukkoon.

– Keväällä olin Mettetin radalla testaamassa, joten se on aika tuttu paikka. Meteorologit ovat arponeet sataako vai onko kuivaa, se vähän mietityttää, sillä sateella se rata on aika mutainen ja liukas, silloin voi sattua mitä vain. Pysyisi nyt vain keli kuivana, tulisi meidän auton potentiaalikin paremmin esiin. Hyvillä mielin pystyy lähtemään Belgiaan tavoittelemaan palkintokorokepaikkaa, Kalliokoski päättää.

Kilpailu Belgiassa alkaa perjantaina harjoituksilla, lauantaina ajetaan kaksi alkuerää, sunnuntaille on säästetty kaksi alkuerää, semifinaalit ja finaali.

Viikonlopun aikatalu:

Perjantai 11.5.

Klo 17.40 harjoitukset

Lauantai 12.5.

Klo 10.30 harjoitukset

Klo 12.00 ensimmäiset alkuerät

Klo 14.40 toiset alkuerät

Sunnuntai 13.5.

Klo 09.30 warm up

Klo 11.00 kolmannet alkuerät

Klo 13.00 neljännet alkuerät

Klo 15.10 semifinaalit

Klo 16.00 finaali

Seuraava osakilpailu ajetaan heinäkuun lopussa Ruotsin Höljesissä.

Kalliokoski Motorsport Facebookissa

Teksti: Toni Lönnroos / Jere Kalliokosken tiedotus

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste