– Rengas hajosi toisella kierroksella. Yritin tulla ja pitää sijoitukseni, mutta ei siitä mitään tullut. Viides sija on pettymys, kun voittoakin tarjottiin parin ensimmäisen kierroksen aikana, Pinomäki sanoi.
Pinomäen 1A-divisioonan voittajaksi ajoi Olivier Bossard. EM-tittelijahdissa ranskalainen on Pinomäen suurin uhka. Kun 11 osakilpailun sarjasta kolme starttia on vielä jäljellä, on Renault Cliolla ajavan Pinomäen johto yhdeksän pistettä (127p.-118p.).
1-divisioonan B-finaalissa tapahtui vakava onnettomuus, kun norjalainen Mårten Bermingrud ajoi rajusti ratavalliin. Bermingrud loukkaantui, ja hänet kiidätettiin sairaalaan. Onnettomuuden johdosta 1-divisioonan kuljettajat vetäytyivät kilpailusta.
– Minun rengasrikkoni on nyt aika pieni murhe. Bermingrudin onnettomuus on nyt meidän kaikkien mielessä päällimmäisenä, Pinomäki kertoi vakavana.
Aiemmin heinäkuussa voitokkaasti rallicrossuransa aloittanut Marcus Grönholm jäi tällä kertaa B-finaaliin, ja oli lopputuloksissa kymmenes. 2-divisioonassa ajanut Jari Koskimaa oli kahdeksas.
Teksti: Miiro Koivula