
– Tämä palkitsi pitkän työn, mitä talven ja kevään aikana on tehty opetellessa nelivedon ajamista, riemuitsi Heikkinen. Joensuulainen siirtyi rallicrossin pariin Formula Renault-luokasta.
Kokenut Martti Simonen oli toinen ennen Ari Perkiömäkeä. Aika-ajoissa loistanut Janne Taskila koki kovia finaalin lähdössä, ollen lopulta neljäntenä ruutulipulla.

SRC-luokan voittoon nousi onnistuneella taktisella ajolla Kangasalan Jari Kokko, kukistaen niukasti Jukka-Pekka Peltokankaan. Lähdöstä kärkipaikan valloittanut Peltokangas oli kisan toinen, ollen silti tyytyväinen tilanteeseen.
– En päässyt Kokkoa karkuun, vaikka kuinka yritin. Koko ajan näkyi hopeinen Volvo (Kokko) peileissä, naurahti Peltokangas. Anjalankosken Markku Koirikivi nousi kolmanneksi ennen c-finaalista asti noussutta Porin Joni-Pekka Rajalaa.
Autokrossi-luokassa ylivoimaiseen voittoon kaasutteli Parkanon Jussi-Petteri Leppihalme. Jarno Kukkola kiristi toiseksi, ohittaen Santeri Fältin ja Pasi Korhosen.
– Lähtö onnistui hyvin ja ajo sujui ilman virheitä. Vähän yllätyin mihin ne muut oikein hävisivät, hämmästeli Leppihalme.
Epävakaasta säästä huolimatta avauskilpailu keräsi Apparan rinteille kiitettävän määrän yleisöä.
Tulokset MUT- palvelun sivuilta.
Valokuvat: Toni Ollikainen
Teksti: Jani Karjalainen


