Vesa Rauhala
Nurmoosta kotoisin oleva Vesa Rauhala on kuvaillut moottoriurheilua kymmenisen vuotta ja tekee Hanaa-lehteen juttuja ja sanoo, että jokaisella reissulla rapa roiskuu, sattuu ja tapahtuu.
–  Menin tänä kesänä Vaalassa kuvaamaan hiukan kokeneemman järjestyksenvalvojan viereen. Kaveri kysyi asiallisesti, mihin lehteen kuvaat? Vastasin, että Hanaa-lehteen. Niin, mihin? Toistin, että sellaiseen Hanaa-lehteen. Isäntä mietti hetken ja totesi. Ai niitä LVI-hommia, naurahtaa Rauhala.

Alan ammattilaiset pressikorttilaiskuvaajat eivät pidä koskaan itsestään meteliä, eivät ole haastateltavina, eivätkä kuvattavina, vaan nyt ovat. Vesa Rauhala ja kempeleläinen Tero Lyttinen innostuivat kameran väärältä puolelta hetimiten jutun tekoon.       Harrastelijakuvaajaksi itseään tituleeraava Rauhala valaisee, että valokuvaus on tuonut hänelle autourheilun seuraamiseen toisenlaisen näkökulman ja vinkkelin. Onnistunutta kuvaa voi verrata autourheilukilpailijan hyvään suoritukseen.
Tero Lyttinen sanoo olevansa jonkin sortin freelanceri, jutuntekijä, valokuvaaja ja nettisivujen tekijä. Hän on väkevästi mukana myös huippumedia Ralli.netissä. Päätyö on kuitenkin Nokia Multimedian Oulun yksikössä.
– Moottoriurheiluporukka on mukavaa ja rentoa sakkia. Kun onnistuu ottamaan hyviä kuvia, niin se palkitsee.

Työpaikalle

Tero Lyttinen korostaa, että ”pressi”-lappu on kuvaajalle yksi tärkeimmistä työkaluista. Se auttaa monasti, jos joutuu järjestysmiesten kanssa ”keskusteluun”, hän naurahtaa.
– Joskus tämä työ on valitettavasti myös järjestysmiesten kanssa inttämistä, missä voi kuvata ja missä on turvallista olla? Onneksi kuitenkin aika harvinaista.
Rauhala korostaa, että ei ralleihin niin vain lähdetä ”präiskimään”. Kuvaussuoritukseen pitää valmistautua huolella. Kaipa mekin vedämme tässä lajissa ikäänkuin nuoteista, hän sanoo.
– Myös yhteistyö kisajärjestäjien pitäisi toimia yhteistyökykyisesti. Käytännössä se pelaa kuitenkin laidasta laitaan ja yhteistyössä voi olla suuriakin eroja, hän myöntää.

Parhaat paikat

Rauhala paljastaa, että vaikka kansallisissa ralleissa reitti on salainen, saa siitä aika hyvin tietoa kavereilta kysellen sekä itse paikkoihin tutustuen. Joskus kierrän kaikki rallien pätkät etukäteen. Hyödynnän myös edelliskertoja, hän selventää.
Myös Tero Lyttinen tutkii huolella kartasta rallireitin. Jos ei tunne pätkiä entisestään, on syytä kysellä tutuilta kuskeilta ja muilta ralli-ihmisiltä parhaat paikat.
– Tutkin tietysti myös osallistuja- ja toimitsijalistaa, että kelle pirauttaa, jos tulee jotain kysyttävää.
Lyttinen myöntää, että usein joutuu menemään sellaisellekin paikalle, että joutuu varomaan, ettei kivi kopsahda päähän.
– Penkalla pitää olla koko ajan valppaana, että saa otettua kuvat ja ehtii tarvittaessa alta pois ja karkuun, jos jollakin alkaa ”kirjottaa”. Paikkaa tulee vaihdeltua senkin mukaan, tuleeko etuvetoista, takavetoista vai nelivetoista kalustoa. Aivan hullun rohkeisiin paikkoihin en mene ja maalaisjärkeä pitää käyttää, hän sanoo.

Tero Lyttinen. Kuva: Ossi Lyttinen 2-v.
Elämäni kuva

Jokaisella kuvaajalla on unelmia ja muistoja, kuinka sain silloin elämäni kuvan. Vai oliko sittenkin  vahinko- tai säkälaukaus? Vesa Rauhala muistaa Jyskälän vuonna 1992 ja Myhinpään erikoiskokeen, kun Juha Kankkunen hyppäsi Lancialla.
– Sain sen ajan kameralla ja kokemuksella itseäni tyydyttävän otoksen, vaikkakin se oli ns. vahingonlaukaus. Toinen säväyttävä tilanne oli viime talvena Ähtärissä Timo Luomasen suoritus, jossa auto on kääntyvässä mutkassa kokonaan ilmassa.
Tero Lyttinen puolestaan muistaa hurjimpana kokemuksena, kun Armin Schwarz oli ajaa Hyundaillaan Jyskälässä päälle.
– Muistan hänen kauhistuneen ilmeensä ja katseensa, että jääkö tuo kuvaaja nyt alle? Arkistoista löytyy vielä kuva, kun auto tulee minua kohti parin-kolmen metrin päässä.
Vesa Rauhala myöntää, että silmä on harjaantunut niin, että tietää ottaa askeleen, pari taakse, kun se ja se tulee.
– Koskaan ei tiedä, mikä on se oikea hetki kuvanottoon. Rallisprint osastolla Pasi Erkkilä tarjosi takavuosina aina huimia tilanteita, joista sai vauhdikkaita kuvia. Hän on nykyään ”valitettavasti” siistinyt ajoaan.

Uuteen aikaan

Tero Lyttinen myöntää, että digitalisoitumisen ansiosta homma on helpottunut tosi paljon, kun ei tarvitse enää vaihdella filmejä ja niitä kehittää.
– Jos jostain syystä olisi pakko siirtyä takaisin filmiaikaan, niin varmaankin lopettaisin kuvaamisen.
Lyttisen suurimpina asiakkaina ovat eri lehdet. Hänen mukaansa kuvien myynti kilpailijoille ei ole enää lainkaan hyvää businesta, kun kuvia saa netistä melko paljon ilmaiseksi.
– Minulta tilataan kyllä kiitettävästi edelleen kuvia. Suurinpiirtein puolet on digikuvia ja toinen puoli  paperikuvia.
Vesa Rauhala tarkentaa, että hän ei myy varsinaisesti kuvia, vaikkakin joskus niitä teettääkin.
– Kyllä paperikuvat ovat edelleen poikaa, paukauttaa Rauhala.

Teksti: Timo Koskinen