Tamperelainen 36-vuotias ralliautoilun FIA Aasian-Tyynenmeren sekä Suomen mestari Jussi Välimäki lopettaa aktiiviuransa. Välimäki tullaan vielä näkemään ratin takana, mutta missä ja milloin se tapahtuu, on vielä täysin kysymysmerkkien peitossa.

 

”- Aika aikaansa kutakin”, toteaa 20-vuotta ralliautoilulle elänyt Välimäki.

”- Olen aloittanut uuden työn monivuotisen yhteistyökumppanini leivissä ja olen hyvin tyytyväinen tähän päätökseen”, sanoo Jussi.

”- Varsinkin 2008 loppuvuodesta alkanut taloudellinen taantuma on imenyt miehestä mehut ja haluankin nyt keskittyä kaikkien asioiden kuntoon laittamiseen ja pyrkiä elämään aivan ”normaalia” elämää, Välimäki jatkaa.

Viimeisten kymmenen vuoden ajan yli 100 matkapäivää vuodessa viettänyt Jussi Välimäki on nyt uudenlaisten haasteiden edessä.

”- On hyvin mielenkiintoista tarttua kiinni normaalimpaan arkeen, käydä töissä ja nauttia viikonloppuista läheisten ihmisten seurassa”. ”Vaikka en halua verrata urheilu-uraani kehenkään muuhun nimeltä mainittuun, niin ymmärrän hyvin, miten haastavaa aktiivisen ja pitkän uran jälkeen on siirtyä arkisempaan, tavalliseen perhe-elämään”, tuumailee Välimäki.

-” Haluankin sydämestäni kiittää yhteistyökumppaneitani, kartanlukijoitani, tukijoitani ja läheisiäni saamastani tuesta sekä kannustuksesta urani aikana”, kertoo Jussi liikuttuneena.

Välimäen ura ralliautoilun parissa kesti lähes kaksikymmentä vuotta ja ajettuja kilpailuja kertyi noin 250. Aasia-Tyynenmeren mestaruuden Välimäki voitti 2005. Suomenmestaruuden Välimäki saavutti vuonna 2007.
Lisäksi hän kilpaili pitkään rallin MM-sarjassa WRC:llä sekä rallin SM-sarjassa.

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste