Kauden viides rallin SM-osakilpailu ajetaan lauantaina Kouvolassa. Kakko on yhteispisteissä neljäntenä (33 pistettä) vain kymmenen pistettä himoamastaan kolmannesta sijasta. 

– Nyt on maitti päällä. Auto on viimeisen kunnossa, ja ajamisessa hyvä fiilis. Ajoimme hyvän testin Keski-Suomessa, ja saimme auton entistä paremmaksi. Teimme paljon töitä varsinkin jousituksen kanssa, Kakko kertoo. 

Kouvolan kilpailussa kaasutellaan kahdeksan erikoiskoetta. Tiestö on erittäin vaativaa, sillä vauhti on hurja ja Kymenlaakson soratiet kääntyvät jokaiselta nypyltä. Ennakkotutustumisen rooli korostuu kisan aattona perjantaina. 

– Teiden luonne sielläpäin on sellainen, että kuskilta kysytään kanttia. Nuottia pitää uskoa, Kakko muistaa. 

Kakko ja kartanlukija Tuomo Hannonen ampuvat reitille 11:ntenä autona. Ajopaikka on passeli, sillä numeroilla 8-10 ajaa ison N-ryhmän SM-kärki, ja näin Kakko näkee heti jokaisen erikoiskokeen maalissa tilanteen. 

– Top3 on ehdoton tavoite. Kaikki valmistautuminen on tehty hyvin, ja keskittyminen on kunnossa, Salon Urheiluautoilijoita edustava kuski sanoo.
Kouvolan jälkeen ajetaan enää kaksi SM-rallia myöhemmin syksyllä.

Teksti: Miiro Koivula

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste