A-ryhmä: Ari Vihavainen pistejohtajana matkaan

 

SM Vaakuna-Ralliin lähdettäessä A-ryhmän SM-taistelua johtaa Ford Focus WRC:llä kilpaileva Ari Vihavainen. Pisteen päässä Vihavaisesta vaanii ryhmän hallitseva Suomen mestari Jussi Välimäki Mitsubishillaan. Kolmas mestarikandidaatti on kesällä hyvään vauhtiin päässyt Ford-kuljettaja Jukka Hiltunen, joka on 16 pistettä Vihavaista jäljessä.

 

Ari Vihavainen jahtaa Mikkelistä pitkän uransa ensimmäistä SM-kultaa. Taktiikka on kisaan lähdettäessä selvä.

 

– Yleiskilpailun voitolla ei nyt ole väliä, vaan meidän täytyy keskittyä pitämään Jussi Välimäki takanamme. Tavoitteena on saada normaali ajorytmi päälle koko kisan ajaksi, sillä varmistelu sekoittaa ajon helposti. Toivottavasti mestaruus ratkeaa ajamalla, eikä muiden epäonnen avulla, Vihavainen kertoo.

 

Myös Jussi Välimäellä on kisan alla selvät sävelet. Hallitseva mestari yrittää tosissaan haastaa pistekärjessä ajavan Vihavaisen.

 

– Kaikki on nyt laitettava peliin Arin voittamiseksi eli kaasu pohjassa mennään lähdöstä maaliin. Mikkelin tiestö on erittäin hienoa, joten kisasta on tulossa todella jännittävä, Välimäki sanoo.

 

A-ryhmä, pistetilanne ennen SM Vaakuna-Rallia

 

1. Ari Vihavainen, 68

2. Jussi Välimäki, 67

3. Jukka Hiltunen, 52

4. Arto Juolahti, 32

5. Janne Tuohino, 25

Timo Pulkkinen, 25

 

 

Iso N-ryhmä: Katajamäki ja Salo vahvimmat mestariehdokkaat

 

Isossa N-ryhmässä pistetilanne on yhtä jännittävä kuin A-ryhmässä. Mitsubishi-kuljettaja Kosti Katajamäki johtaa sarjaa pisteen erolla tallitoveri Juha Saloon. Mikkelissä kotikisaansa ajava Subaru-pilotti Jari Ketomaa on sarjan kolmantena, 13 pistettä Katajamäkeä jäljessä.

Kosti Katajamäki lähtee luottavaisena matkaan, sillä alla on voitto edellisestä osakilpailusta. Katajamäki tavoittelee tänä vuonna uransa toista SM-kultaa.

– Saimme auton säädöt vihdoin kohdalleen ennen Uudenkaupungin SM-rallia ja tulos näkyi saman tien. Mikkelissä jatketaan samaa, 110 prosenttista vauhtia. Mestaruus irtoaa voitolla ja se on ainoa tavoite, Katajamäki kertoo.

Myös Juha Salo uhkuu taistelutahtoa ja edellisessä osakilpailussa sattunut lievä ulosajo on nollattu.

– Nilkka suorana lähdetään ajamaan ja lasketaan niitä pisteitä vasta maalissa. Tämä on nyt SM-rallia parhaimmillaan: se kumpi on ensin maalissa, voittaa mestaruuden, Salo sanoo.

Hallitseva Suomen mestari Jari Ketomaa varmisti viime vuonna mestaruuden Mikkelin kotikisassa. Tällä kertaa voitto ei riitä mestaruuteen, vaan siihen vaaditaan muiden epäonnea.

 

– Kotimaisemissa on aina hyvä ajofiilis. Voittoa lähdetään totta kai hakemaan, eikä mestaruutta mietitä vielä tässä vaiheessa.

 

 

Iso N-ryhmä, pistetilanne ennen SM Vaakuna-Rallia

 

1. Kosti Katajamäki, 71

2. Juha Salo, 70

3. Jari Ketomaa, 58

4. Matti Rantanen, 42

5. Marko Kakko, 38

 

 

Pieni N-ryhmä: Lindroosin ja Hautamäen välienselvittely

 

Myös pienessä N-ryhmässä kauden päätöskisaan startataan tiukassa pistetilanteessa. Ryhmän hallitseva Suomen mestari Joonas Lindroos johtaa sarjaa pisteen erolla Ville Hautamäkeen. Pikku-ännän pistekolmosena ajaa Vesa Hirvonen. Myös hänellä on saumat mestaruuteen, sillä piste-ero kärkeen on 9 pistettä.

 

Lindroos ja Hautamäki ovat hallinneet kauden osakilpailuita, sillä Lindroos on kuitannut nimiinsä viisi osakilpailuvoittoa. Hautamäki on puolestaan venynyt yhteen voittoon ja neljään kakkossijaan. Molemmat kuljettajat lähtevät luottavaisina matkaan.

 

– Ryhmän voitosta ei nyt tarvitse ajaa hampaat irvessä, mutta Ville on pidettävä on takana. Takavuosina Mikkelin kisat ovat menneet minulta penkin alle, sillä auto on kaatunut kaksi kertaa. Tässä kisassa on aika kääntää kurssi ja kuitata mestaruus, Lindroos kertoo.

 

– Todella kovaa pitää ajaa, jotta Lindroos pysyy takana. Takataskussa on pari kikkaa vauhdin nostamiseksi, joten katsotaan kuinka käy, Hautamäki sanoo.

 

1. Joonas Lindroos, 72

2. Ville Hautamäki, 71

3. Vesa Hirvonen, 63

4. Ailu Magga, 37

5. Antti Rintamäki, 36

 

Kauden viimeiseen SM-ralliin starttaa 128 autokuntaa. SM Vaakuna-rallin kilpailukeskus ja lehdistökeskus sijaitsevat Sokos Hotel Vaakunassa, osoitteessa Porrassalmenkatu 9. Kilpailun lähtö tapahtuu Mikkelin torilta, josta ensimmäinen pari starttaa reitille klo 10.01. Maaliin ensimmäisiä kilpailijoita odotetaan noin klo 17.00. Rallissa ajetaan seitsemän erikoiskoetta, joiden yhteispituus on noin 94 km, koko reitin pituus on noin 250 km.

 

SM Vaakuna-rallin lähtöluettelo: www.tenab.net/v2008/090916l.htm

Rallin online -tulospalvelu: www.tenab.net/online.htm

Ralliradio taajuudella 105,3 sekä internetissä http://195.148.220.44:1938/listen.pls

Lähetys alkaa lauantaina klo 9.00 ja kestää rallin loppuun asti.

Motor Forum Ralli SM -koostelähetys MTV3:lla sunnuntaina 28.9. klo 17.00

Teksti: Miikka Kimari
www.autourheilu.fi/rallism

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste