Tämän hetken Suomen nopeimpien rallisprint kuljettajien, Tomi Hallian ja Erkki Koskelon järjestämä rallisprint- ja ajoharjoittelukurssi ei vähäisen kiinnostuksen puutteen vuoksi toteudu.
– Määräaikaan mennessä ei kurssin toteutumisen kannalta riittävää määrää kilpailijoita ilmoittautunut. Sen myötä teimme johtopäätöksen, että valtakunnassa on kaikki hyvin ja ettei koulutusta saatikka ajoharjoittelua tarvita, Koskelo kertoo.
– Tämä on toisaalta sääli niitä kuljettajia kohtaan jotka ehtivät ilmoittautua. Mielenkiintoisinta koko hommassa oli se, että kaikki ilmoittautuneet olivat sarjojen kärkikuljettajia ja silti olisivat halunneet kehittyä vieläkin paremmiksi. Harmillisesti keskitason ja aloittavien kuljettajien mielenkiinto kehittyä paremmaksi ei nyt johtanut koulutuksen tarpeeseen, Koskelo jatkaa.
Vaikka kurssi ei nyt toteutunutkaan, pitää Koskelo ja Hallia silti ovet avoinna kurssin myöhemmälle toteutukselle.
– Nyt olisi ollut mahdollisuus jättää kantapään kautta -opiskelut tekemättä. Nähtävästi menestystä janoavat kuljettajat haluavat halkoa hiukset ja kääntää kaikki kivet kehittyäkseen entistä paremmiksi. Meiltä olisi saanut tietotaidon kääntää vain ne tarpeelliset kivet, harmittelee Koskelo kurssin peruuntumista.
– Ehkäpä kevään ja tulevan kesän aikana tarve opiskelulle kasvaa ja kurssi toteutuu, Koskelo toivoo.
Lähde: www.koskelo.fi