– Näin pitkä tauko kilpailujen välissä johtuu siitä, että vuoden 2014 kilpailu jouduttiin peruuttamaan aivan kalkkiviivoilla Helmikuisen lämpöaallon vuoksi, tarinoi Janne Lintupuro, toinen kilpailunjohtajista.
– Se kirpaisi kovaa ja myöskin kalliisti meidän seuraamme ja järjestelytoimikuntaamme. Tämän vuoksi seuraava koitos päätettiin siirtää syyskeleille, jolloin riski kilpailun perumisesta on oleellisesti pienempi.
– Kiitän jo näin etukäteen kyläläisiä suopeasta suhtautumisesta lajiimme, jotta jälleen kerran saamme tulla tekemään kisaa tänne upealle kylätielle. Pyrimme parhaamme mukaan huomioimaan reitin varrella asuvien ihmisten toiveita ja vaatimuksia, jotta saisimme tulevaisuudessakin tehdä kilpailuja Suomen parhaille rallisprint kuljettajille. Olemme sopineet myöskin Nutturlan kylätoimikunnan kanssa yhteistyöstä , jossa he hoitavat yhden reitin varrella olevista kioskeista. Kuljettajilta tulee kerta toisensa jälkeen positiivista palautetta tästä haastavasta reitistä, joka tarjoaa haastetta niin vanhoille kuin tuoreemmillekin kuljettajille, Lintupuro jatkaa.
Kilpailuun ilmoittautui määräaikaan mennessä 65 kuljettajaa, jotka ajavat reitin läpi kahdesti.
Lähtöluetteloa katsellessa tulee väkisinkin mieleen kysymys: Ajaako kilpailun nopein kuljettaja tällä kertaa kaksivetoisella autolla?
– Itse nostaisin kilpailun ennakkosuosikeiksi ”oman kylän pojan” eli Marko Heikkilän, Rantasalon Mikan Raision UA:sta sekä Parkanon UA:n Mikael Vuotarin, heittää Lintupuro. Unohtaa ei sovi myöskään jo seniori-ikään ehtineitä Tarmo Ollilaa ja Tuomelan Lefaa.
Kilpailu alkaa kello 12.00, mutta katsojien kannattaa tulla reitin varteen hyvissä ajoin. Kilpa-autot ajavat reitillä puolen minuutin välein, joten kilpailun kuluessa ei ole syytä mennä kilparadalle.
Parhaille katselupaikoille pääsee Vanhan Turuntien kautta,josta on lyhyt kävely ”muuntajanaukiolle”. Sieltä näkee rataa lähes kilometrin matkalta. Nutturlan makasiinteatterin vierestä löytyy kilpailun varikko ja sieltä kautta pääsee myöskin radan varrelle katsomaan.
Katsojille sekä kilpailijoille löytyy kilpailusta lisäinfoa osoitteesta: www.mynua.com.
Tervetuloa katsomaan rajua ja rehtiä SEO Mynämäki-rallisprinttiä Kärrysiin!!