Kotimaisten SM-rallien yhteydessä tämä palvelukokonaisuus on ollut kuluneella kilpailikaudella tuttu näky. Nyt tulevana viikonloppuna edessä on kansainvälinen Pirelli -ralli, josta Rally Tyres Servicen Pirellirekan ja sen palvelut löydät jo kisaa edeltävänä nuotituspäivänä Hakametsän Jäähallin pihassa aina kisapäivän aamuun asti. Kun kilpailu starttaa, voit tehdä vauhdikkaita ja menestyksellisiä ostoksia keskitetyssä huoltoparkissa Kaanaan moottoriurheilukeskuksessa.


– Kuluneella kaudella SM-sarjassa on konkreettisesti voitu huomata se tosiasia, että toimittamillamme renkailla on mahdollisuus menestyä niin nelivetoisella kuin myös kaksivetoisella autolla. Myös MM-sarjassa Pirellin kilparenkaat ovat olleet tuloslistoilla vahvasti edustettuna, kertoi vankan autourheiluhistorian omaava, Rally Tyres Servicen toimitusjohtaja Jari Hämeenniemi.


Taistelu Pirelli Rally Cupin voitosta tasottui!


Vajaan kahden viikon takaisen, keskikesämme helteisessä säässä ajettu kauden kuudes SM-osakilpailu Kouvolassa tarjosi huippuvauhtista kilvanajoa useassa eri luokassa. Varsinkin N-ryhmässä voitiin todeta vanhan sanonnan pitäneen paikkaansa – kyyti oli kylmää erityisesti niin hallitsevan mestarin Juha Salon kuin myös Salon päänahkaa hakevan Jari Ketomaan toimesta. Nämä kaksi Pirelli -kuljettajaa haastoivat vauhdillaan toisensa sekä myös WRC-tason kuljettajat.


Hallitsevan Suomen Mestarin ja 2004 vuoden Pirelli Cup -mestari Juha Salo ajoi luokan johtopaikalla aika kuudennelle erikoiskokeelle asti, jossa ylipitkän hypyn seurauksena Mitsubishin ralliohjus vaurioitui keskeytyskuntoon. Näin Jari Ketomaa siirtyi johtoon – Mutta vain hetkeksi sillä samaisella erikoiskokeella tiiviin kilpailun tohinassa yksi jarrutus lipsahti pitkäksi ja spinnaus oli tosiasia. Tämä virhe maksoi Ketomaalle luokkavoiton, joskin hän pokkasi korkeimmat Pirelli Cup -pisteet Salon jäädessä pisteittä.


Toiseksi korkeimmat Pirelli Cup -osakilpailupisteet matkasi Turun suunnalle Marko Kakolle ja kolmanneksi kurvaili Janne Vähämiko. Koska sarjan toisella sijalla ennen O.K. Auto SM-rallia ollut pienen n-ryhmän kuljettaja Marko Mänty joutui keskeyttämäänm, voidaan todeta sarjan kahdesta viimeisestä osakilpailusta tulevan äärimmäisen jännittävä. Käytännössä viidellä kuljettajalla on mahdollisuus voittaa kauden 2005 sarja ja siten olla ”Pirellin tehdaskuljettaja kaudella 2006”. Muista tutustua sarjan kokonaispisteisiin Rally Tyres Servicen kotisivuilla osoitteessa www.rallytyresservice.com


Teksti ja kuvat: Jani Kekoni / Plopcrew Productions

Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste