Tomi Leivo sijoittui hienosti kolmanneksi vaikka kakkos ek:lla kuluikin nostotöissä reilusti aikaa, Tomi kuitenkin kiristi vauhtiaan ja onnistui siinä.


Toffe Dahlström päätti vielä lähteä yrittämään kolmos ek:n ulkoilun jälkeen, tuloksena olikin se että 2.5 ek:ta sitten maalattu puskuri menikin kokonaan uusiksi. Onni ei ollut myötä kun 5 ek:n ”paikassa” ulkoillut kanssakilpailija nostettiin eteen ja täten jouduimme ajamaan koko pätkän auton perässä, kun kanssakilpailijamme ei ilmeisesti huomannut meitä ja täten ei päästänyt meitä ohi. Yhden pelto suoran päässä keskellä lumipölyä, ajauduimme auraamattomalle peltotielle, näkyvyys oli yksinkertaisesti nolla… Eikä siinä sitten muuta kuin ylös vaan ja köröteltiin kutonen ja seiska varmasti maaliin.


Mutta ei kuin uutta matoa koukkuun ja nokka kohti pohjoista.


Terveisin Rallyboys Racingteam


PS. Nyt www.rallyboys.net myös englanniksi ja kohta ruotsiksikin


Rallyboys Racingteam:n tiedotusvastaava Aro Solutions

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste