– Talkoilla ollaan tehty kilpuria kasaan ja aivan viime tippaan sen valmistuminen jäi. Kiitoksia vain apuvoimille. Maanantaina ajoin ensimetrit ja kokeilin vain että kaikki toimii. Siitä suuntasimme AKK:n rallivalmennusryhmän kahden päivän testeihin Hyrynsalmelle. Ajotuntumani ei ollut mikään paras mahdollinen, kun en ollut ajanut ralliautolla yli kolmeen kuukauteen, Rantanen laski.
– Uudessa autossa oli paljon testattavaa ja miehetkin pääsivät vähitellen sinuiksi evoysin kanssa. Olosuhteet olivat mainiot, kun lunta oli jopa penkoiksi asti. Harmi, että ei tullut suksia mukaan.

Rantasen ja kartanlukija Jan Lönegrenin testit keskeytyivät torstaina, kun uuden auton tekniikka piiputti.

– Vaihdelaatikossa oli öljyvuoto, joten ajoin vain pari vetoa. Kun öljyä tippui entistä enemmän, täytyi testit lopettaa. Siellä maastossa emme ruvenneet huoltotöihin, joten mahdolliset vauriot tutkitaan kotimaisemissa perjantaina, kartturi Lönegren selvitti.

Kaksikon kiireinen ohjelma jatkuu loppuviikolla, kun perjantaina on Vanajanlinna Rallin reitin nuotituspäivä ja itse kilpailu koittaa lauantaina.

– Harmi homma, kun testit jäivät kesken. Vielä olisi ollut monta juttua kokeiltavana. Lauantain kilpailusta lähden hakemaan parempaa tuntumaa autoon sekä ehjiä kilometrejä ennen SM-sarjan alkua, Rantanen jutteli.

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste