Lippossprinttiin ilmoittautui määräaikaan 50 kuljettajaa. Kilpailunjohtaja Esa Hakulinen kertoo, että jälki-ilmoittautuminenkin on vielä mahdollista.
Lähtöluettelo sisältää runsaasti sekä kuljettajien että kaluston puolesta mielenkiintoisia nimiä. ”Kuumin” niistä on pohja-aikoja ajatellen hallitseva, kolminkertainen suomenmestari Tomi Hallia. Paineita Tompalle on kertynyt, sillä Rantasalmi on yksi niitä harvoja ratoja joita hän ei ole vielä pystynyt valloittamaan. Eikä se ole helppoa nytkään. Voisi ajatella, että tiukimmin hanttiin pistävät ainakin Keski-Karjalan Tapio Lauronen ja Savonlinnan Tommi Luostarinen. Tapiohan voitti kahtena edellisenä vuotena junnujen yleiskisan ja vuosi sitten oli jopa koko skaban nopein. Tommin vauhti on ollut viime aikoina erittäin etenevää. Nyt hänellä on lisäksi käskettävänään Ketomaan Jarin viime vuoden N-ryhmän mestaruusauto.

Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste