Kahden vuoden tauon jälkeen Matti Rantanen palasi kilpailemaan SM-pisteistä, kun lammilainen aloitti kilpailukautensa Rovaniemen Arctic Rallista.

 

Rantasella oli taukoa edellisestä lumella ajetusta rallista reilut kaksi vuotta, mutta hyvä valmistautuminen uudella kilpurilla, Peugeot 207 Super 2000 -mallilla nosti miehen heti mukaan kärkivauhtiin.

Ensimmäisellä yleisöerikoiskokeella Rantanen ja kartanlukija Mikko Lukka jäivät pohja-ajasta puoli sekuntia, mutta sitten ensimmäisen pitkän EK:n pohja-aika nosti kaksikon Arctic Rallin johtoon.

Kaksi seuraavaa pätkää eivät sujuneet aivan suunnitelmien mukaan ja ongelmia alkoi ilmetä auton tekniikan kanssa.

– Neljännellä pätkällä latausvalo syttyi. Pääsimme maaliin saakka, mutta pian siirtymäosuudella sähköt hävisivät ja keskeytys oli edessä kolmannelta sijalta, Rantanen harmitteli.

Huollossa auton vikaa etsittiin, kun kilpailua oli mahdollisuus jatkaa toisena päivänä. Vastaava vika uusiutui toisen kisapäivän alussa, joten tuloksellisesti Rantasen ralli päättyi pettymykseen.

– Tekniset ongelmat kuuluvat moottoriurheiluun, joten niille ei voi mitään. Kova halu olisi ollut kamppailla rallin voitosta, mutta tällä kertaa siihen ei suotu mahdollisuutta, Matti totesi.

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste