Juho Siekkinen, 23, on BMW Xtreme-sarjan hallitseva mestari. Viime kaudella Juha Huhtalan kanssa ykköspallille ajanut Siekkinen on monen muun autourheilijan tavoin saanut oppinsa kartingista. Kolmatta kautta BMW:llä aloittava Siekkinen tuntee kotiratansa Botniaringin niksit, ja odottaa hyvää tulosta viikonlopulta.

– Erittäin hyvät fiilikset kun saadaan SM-sarja vihdoin käyntiin. Ajoimme yhden kansallisen kilpailun harjoitusmielessä, se oli hyvä treeni tätä kauden avausta varten. Meillä oli ainoana tiiminä autossa tuolloin uusi moottorinohjausboksi, joka antoi koneeseen lisää voimaa, nyt se on muillakin kiinni, joten erot varmasti tasoittuvat. Viime kaudella ajoin edellisen vuoden mestarin kanssa, ja nyt tiimikaverina on tulokaskuljettaja. On ollut hienoa nähdä, miten omistautunut ja keskittynyt Jere on, hän haluaa kehittyä kierros kierrokselta. Luotan hänen ajamiseen, ja meidän tavoite on voittaa Suomen mestaruus. Helposti se ei tule, sillä sarja on lyhyt ja mukana kovia kuskeja, Siekkinen kertoo.

Jere Kalliokoski, 23, ajoi rallicrossin kuninkuusluokan, Supercarien, Suomen mestaruuteen kaudella 2016, kaudella 2018 tuli hopeaa ja viime kaudella alahärmäläinen otti pronssia SM-sarjan lisäksi Pohjoismaiden mestaruussarjasta. Kartingilla uransa aloittanut monitoimiautourheilija palaa asfalttiradoille luottavaisin mielin.

– On hienoa kun pääsee pitkästä aikaa ajamaan tosissaan kilpaa. Lisämausteen tähän tuo se, että olen samalla myös oppimassa uutta. Aiemmin kesällä Botniaringillä ajettu kansallinen kisa toimi ”kenraaliharjoituksena”, ja sen voiton perusteella odotukset SM-sarjan osalta ovat korkealla. Juhon kanssa yritetään ajaa varmasti pisteitä, nyt on niin lyhyt sarja, ettei hölmöilyihin ole varaa. Olen viimeksi ajanut ralliautolla soralla, joten perjantain harjoituksissa muistellaan miten asfaltilla ajetaan, Kalliokoski pohtii. 

SM-sarja käynnistyy Botniaringin radalta tulevana viikonloppuna 22.-23. elokuuta. Lauantaina ohjelmassa on aika-ajot sekä yksi kilpailulähtö, sunnuntaina ajetaan kaksi lähtöä.  Kauden toinen ja samalla päättävä osakilpailu ajetaan 12.-13. syyskuuta Alastaron radalla.    

Rata SM
Kalliokoski & Siekkinen BMW Xtreme Racing Facebook

Teksti ja kuva: Toni Lönroos

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste