Selkäeässä pistejohdossa Alajärvelle matkaava Pinomäki saa vastaansa mm. nuorten hallitsevan nuorten Suomen mestarin, Ville Hautamäen. Alajärveläinen on tällä kaudella ajanut yleisen luokan SM-sarjassa, mutta myös nuorten sarjaan ilmoittautuneena Hautamäki onnistuessaan vie mennessään myös SM-pisteet. -Tosi mielellä kisaan lähdetään. Ei sinne voi mennä terveisiä kurvaamaan. Kotikisaa on katsomassa yhteistyökumppanit, kaverit ja muut tutut. Johan ne ihmettelisivät mitä se Ville meinaa, jos ei siellä vetäis kunnon kisaa, sanoo voittoon tähtäävä Hautamäki.


Laihialainen Joni Nikko lähtee Alajärvelle hallussaan SM-sarjan toinen tila. Edellisessä osakilpailussa Hankasalmella Nikko ajoi toiseksi, eikä nuorimies aio järviseudullakaan kaasujalkaa nostella. -Kesällä on tullut mukavasti kilpailuita alle ja vauhti on kasvussa. Hopeasijaa puolustetaan täysillä Alajärven teillä, sanoo Nikko päättäväisesti.


Katajamäen johdolla


Alajärven SM-rallissa ei tarvitse pelätä, että VIP-auto jäisi kilpailijoiden jalkoihin, sillä rallireitin avaa ennen kilpailijoita Järviseudun UA:n oma kasvatti, Kosti Katajamäki. Alajärveläinen puhdistaa ”ladun” Peugeotin täysiverisellä 206 WRC-autolla. -SM-sarja on sujunut hyvin ja mestaruus on tavoitteena. Lähdemme ajamaan Peugeotilla, koska samalla tulee lisää ajokokemusta WRC:llä. Tästä VIP-autokeikasta on varmasti hyötyä kauden kahteen viimeiseen SM-ralliin, Katajamäki arvelee.


Nuorten SM-sarjan lisäksi Alajärvellä mitellään myös Lady Cup –pisteistä ja Trophy-luokan paremmuudesta. Ralli on kansallisella puolella AKK:n alue 2:n aluemestaruuskilpailu. Myllyahon Saha –rallin nimeä kantavaan kisaan on ilmoittauttunut 139 autokuntaa. Ralli käynnistyy ensi lauantaina klo 11.01 Alajärven keskustasta. 250 kilometrin reitti, josta erikoiskokeita on 83 kilometriä saadaan kärjen osalta päätökseen Jamin Alajärven toimipisteellä Alajärven keskustan tuntumassa klo 17.30 aikaan. Kisapäivä huipentuu ”ralligaalaan”, joka järjestetään huoltoalueen kupeessa 1 000 hengen teltassa. Viihteestä vastaa joukko kotimaan ja maaakunnan huippuartisteja.


Teksti: Myllyahon Saha-ralli tiedotus

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste