Vetomies 2005 -kilpailu saavutti viime vuoden tapaan hyvän suosion. Järjestäjät ottivat mukaan yli 70 autokuntaa. Alkukaudesta asfalttirallisprintteihin keskittynyt Mika Rautiainen lähtee koitokseen kartanlukijansa Esa-Tapani Leinosen kanssa varovaisin tavoittein. – Tosi vaikea ennustaa omaa vauhtia, kun ei ole ajettu ralleja tällä kaudella ollenkaan. Toisaalta Vetomieskisa on perusralleista poiketen nuottikilpailu, joten se jonkin verran helpottaa meidän mahdollisuuksia ajaa kärkitiloista, tuumailee noin 170 hevosvoimaista Toyota Starlettia ohjastava Rautiainen. – Sellainen hyvä perustavoite on yrittää ajaa kympin sakkiin. Maaliinpääsykin rankassa kisassa on jo saavutus sinällään, hän jatkaa.
Viime vuonna paltamolaiset saivat käyttöönsä nykyään Skodan tehdaskuljettajana taituroivan Janne Tuohinon vanhat nuotit. Tästä olikin suuri apu ensimmäistä nuottikilpailuaan ajaneelle parille. – Jannen nuoteista saatiin tosi hyvä pohja ja se helpottikin paljon nuotitukseen totuttelua. Kun tänä vuonna kisassa ajetaan samoja pätkiä, niin voidaan rauhassa tarkentaa vanhoja nuotteja. Yhteistyö kartturin kanssa pelasi viime vuonna mukavasti. Ainahan sitä tietenkin jotain pientä sanomista kavereiden kesken tulee, vitsailee 36-vuotias Rautiainen.
Rautiaisen lisäksi Rovaniemen Risto Lokka, Tornion Mika Häkkinen sekä kiiminkiläiset Tapani Grönlund ja Hannu Raappana edustavat Pohjoisen Suomen moottoriurheiluseuroja.