Mitsubishi Lancer Evolution X RS ralliautolla kartanlukijansa Juha Kanervan kanssa kymmenellä erikoiskokeella ja 94,84 erikoiskoekilometrillä vauhdista nautiskeleva Muhonen suuntaa etelänaapurimme ralliteille tavaramerkkinsä tuttuun tyyliin: Herrasmiesmäisesti leveä hymy huulillaan.

– Sanonta ”ralliautoilu on parhainta mitä housut jalassa voi tehdä” pitää todellakin paikkansa. Huolimatta surkuhupaisaan kuntoon menneistä erikoiskokeista, oli Jordanian MM-ralli kokemuksena huikea ja nyt edessä olevasta Tallinna rallista odotan myös saavani lisää upeita rallielämyksiä, Muhonen kertoo.

– Tallinna rallissa tavoitteinani ei ole suu mutrussa ajaa voitosta vaan puhtaasti ylläpitää ajotuntumaa Suomen MM-rallia varten sekä katsoa miten yhteistyö menohaluja kovasti pursuavan kartturini Juha Kanervan kanssa sujuu. Ralli on Viron mestaruussarjan toinen osakilpailu ja taso myös sen mukainen. Minun roolini on nautiskella mukavassa kesäsäässä ajettavasta rallista ja pyritään näkemään maalilippu, Muhonen strategioi.

Lasse Miettisen kuulumiset sairasvuoteen ääreltä

Jordanian MM-rallin ulosajossa selkänsä vakavasti loukanneen kartanlukija Lasse Miettistä ei ralliauton ohjaamossa pitkään aikaan nähdä. Selkäleikkauksen kokenut rallikonkari on sairaslomalla aina vuoden loppupuolelle saakka.

– Äkkipysäyksessä ensimmäinen lannenikama murtui ja kääntyi lähes 30 astetta. Sanomattakin on selvää, että halvaantuminen oli todella lähellä, Miettinen kertoo.

– Kilpailun jälkeen lensin makuupaikalla Suomeen, jossa selkäni operoitiin siten, että nyt osana minua on muutama titaanitanko. Ennusteet toipumiselle ovat hyvät, mutta tervehtymiseen menee aikaa niin kauan, ettei minua ralliauton ohjaamossa tulla vielä pitkään aikaan näkemään. Kun lähdet ulkomaille kilpailemaan niin muistathan pitää vakuutuksistasi huolta ja siitä, että luottokortillasi on tarpeeksi katetta, Miettinen jatkaa.

Tallinna rallissa RR Racingin Reijo Muhonen ja kartanlukija Juha Kanerva kilpailevat lähtönumerolla 30.

Lisätietoja saat Reijon rallitiimin kotisivuilta osoitteesta www.rrracing.fi.

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste