Ensimmäiseen soraralliin Rally4 -autolla lähtenyt Pensas avasi rallin suunnitellusti, mutta ehkä liian varovasti. Molemmilla perjantain erikoiskokeilla sijoitus oli kuudes.

-En päässyt kiinni sellaiseen ajamiseen mitä olisin halunnut. Ennen kisaa autoon oli vaihdettu jarrulevyt ja palat. Kesti jonkin aikaa ennen kuin sain jarruihin turvallisen tuntuman. Vähän parempaa aloitusta olisin perjantailta odottanut. Kärkipari Tuomas Välilä ja Nico Valkonen aloittivat niin kovaa, että he kyllä karkasivat heti perjantaina, kertasi Pensas avauslenkin tunnelmat.

Toisen rallipäivän urakka oli kuusi vaativaa erikoiskoetta, joista pisin, Pensaan koripitäjässä ajettu, rallin neljäs pikataival oli yli 25-kilometrinen. Siellä Pensas oli alkupätkän kellotusten mukaan hyvässä vauhdissa, mutta sitten napsahti. Fiestasta särkyi rengas samassa kohdassa, missä luokkaa johtanut Nico Valkonen oli jo renkaanvaihtopuuhissa.

-Leikkauslinjalla oli kaivautunut kivi esiin, joka rikkoi renkaan. Meitä ennen siinä oli jo moni muukin särkenyt rankaansa. Se ei tietenkään lohduttanut, kun oma kisa oli pilalla. Rengastöissä kului aikaa melkein viisi minuuttia ja sijoitus tippui reippaasti, Pensas noitui.

Neljällä jäljellä olevalla erikoiskokeella Pensas kaivoi pakista lisää vauhtia, mutta päivän suoritus ei tyydyttänyt laihialaista.

-Vaiherikas päivä, mutta ei sellainen mitä olisin halunnut. Ei tullut yksikään pätkä puhtaasti. Parilla viimeisellä erikoiskokeella vauhti oli vähän siellä, missä sen pitäisi olla. Viimeisellä pätkällä yritettiin vielä puristaa ja se meni paikoin hyvin, kertasi Naarajoen erikoiskokeella kolmanneksi kurvaillut Pensas.

-Fiesta on hieno auto ajaa, mutta vauhtia täytyy saada lisää. Ehkä pitää ajotyyliä vähän muuttaa. Ajamme liian siististi, kun vertaa sitä luokan kärkikuljettajien menoon. Jarrutuspaikat vaativat lisää rohkeutta. Siinä muutama juttu mitä korjataan ennen seuraavaa SM-rallia.

Rallin SM-sarja jatkuu kesäkuun 16.-17. päivinä Joensuun Itärallin merkeissä.

Teksti: Pensas Racing / JiiVee Korpela

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste