– Tasainen ja virheetön suoritus oli täyttää tavoitteemme eli saavuttaa palkintokoroke. Kilpailun edistyessä olimme nousujohteisesti parantaneet ajoamme kunnes rengasrikko tiputti meidät tuloslistassa alaspäin. Mihinkään emme osuneet emmekä tehneet ainoatakaan ajovirhettä vaan uskomme renkaan saaneen kipeää yhdeksännen erikoiskokeen huonokuntoisella soraosuudella. Luonnollisesti harmittaa niin vietävästi, mutta täytyy silti muistaa tämän ollessa osa motorsporttia, selitti Kari Hytönen kilpailunsa ratkaisun hetkiä.
Saksasta keskisuomalaiskaksikon tuliaisina oli kuudennen sijan lisäksi kolme kolmanneksi nopeinta erikoiskoeaikaa sekä kaksi sarjapistettä.
Saksan Suzuki Cup jatkuu elokuun neljäntenä lauantaina ajettavassa AvD Rallye Frankenissa. Sitä ennen Hytönen Racing nähdään viivalla Suomen MM-rallissa, jossa tiimillä on tuplaedustus. Hytösen lisäksi toista Suzuki Ignis Sport ralliautoa ohjastaa nuori saksalainen ralliautoilija Mark Wallenwein.
Kausi 2008 siintää silmissä
Rallye-Wurttemburgin kisaviikonlopun aikana Hytönen Racing sai mahdollisuuden testata monenlaista rallikalustoa ajatellen tulevaa kilpailukautta. Hytönen tiimeineen viihtyy Saksassa ja sen rallipoluilla.
– Vaikka nykyistä kilpailukautta Saksassa on jäljellä kolme osakilpailua, olemme aloittaneet ensi vuoden kilpailuohjelman sekä kaluston suunnittelemisen. Olen testannut useita automerkkejä tehokkaammista kaksivetoisista aina nelivetoisiin ralliautoihin asti ja nyt näyttää siltä että hyviä vaihtoehtoja on olemassa aivan liikaa. Nyt tulemme kotiin ja alamme pureskelemaan fantastisten yhteistyökumppaneideni kanssa tulevan kilpailukauden kuvioita. Edessä on tietysti myös Suomen MM-ralli ja siihen valmistautumiset, suunnitteli Hytönen.
Lopputulokset Rallye Baden-Wurttemberg, Suzuki Cup, Ignis -luokka:
1. Christian Riedemann, 1:09:29,1 sek
2. Hermann Gaßner junior, +3,9sek
3. Thomas Leipold, +58,3sek
4. David Kohnen, +1:12,5sek
5. Manuel Kößler, +1:30,2sek
6. Kari Hytönen & Teemu Honkonen, +2:28,8sek
Lisätietoja löydät Hytönen Racingin kotisivuilta osoitteesta www.hytonenracing.com