– Olin merkannut nuottiin, että siellä on kivi. Otin ajolinjan, jolla kivi olisi jäänyt auton alle, mutta ilmeisesti kivi onnistui kuitenkin viiltämään vasempaan renkaaseen. Jouduimme ajamaan puolitoista kilometriä, ennen kuin löysimme sopivan paikan, jossa vaihdoimme tyhjentyneen renkaan, Nordgren kertasi aamun tapahtumia.

– Seuraavalla pätkällä osuimme kevyesti penkkaan ja takavanne otti vähän kipeää, mutta kaikki säilyi kuitenkin ehjänä.

Rengasrikon jälkeen ajorytmi oli kateissa, eikä ajamiseen tahtonut löytyä rentoutta. Toistamiseen ajetulla Jukojärvellä tuli myös rankka vesisade, joka haittasi näkyvyyttä.

– Tosi nihkeää oli ja rengasrikon jälkeen oli fiilis kateissa, jolloin ajamiseen tuli liikaa puristamista, Nordgren harmittelee.

Iltapäivän lenkillä ajamiseen alkoi hiljalleen löytyä jälleen ideaa ja karkkilalainen oli pätkäajoissa tasaisesti kolmen nopeimman kuskin joukossa.

– Iltapäivä sujui paljon paremmin. Parilla pätkällä oli aika liukasta ja vähän turhan paljon luisteltiin. Meinaa vieläkin olla vähän hakemista, ettei oikein sitä viimeistä vauhtia löydä, Nordgren sanoo.

Lauantaina rallikaravaani suuntaa kohti Jämsää, jolloin ajetaan muun muassa legendaarinen Ouninpohja. Perjantain pettymysten jälkeen Nordgren onkin suunnannut katseensa tulevaan.

– Odotan jo huomisen lenkkiä, sillä Päijälä ja Pihlajakoski ovat suosikkejani. Nollataan tämä päivä ja näytetään huomenna, mikä meidän vauhti oikeasti on, Nordgren sanoo päättäväisenä.

WRC2 tilanne EK 13/25:

  1. J. HUTTUNEN 1.16.46,7
  2. Q. GILBERT  +56,2
  3. F. ANDOLFI +1.50,6
  4. H. ARAI +1.54,5
  5. T. CAVE +2.08,1

  1. J. NORDGREN +2.58,5

Teksti: Joni Vainio

Suomalaiset kolmoisjohdossa Neste Rallissa – Esapekka Lappi hurjassa vedossa

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste