Kahdesta ensimmäisestä alkuerästä Tahko nappasi kakkossijan, mutta yhteispisteissä kahden alkuerän jälkeen porvoolainen oli kärjessä. Kolmannessa alkuerässä Riku Tahkon nimi löytyi koko joukon kärjestä ja näin myös alkuerien kokonaispisteiden.
– Perjantain harjoituksissa meillä oli jo vauhtia hyvin. Kisapäivälle saimme vielä starttia paremmaksi ja pysyimme muiden mukana paremmin lähtösuoralla. Radalla kyytiä oli muuten paremmin muihin verrattuna, kommentoi Riku Tahko alkuerien jälkeen.
Semifinaaleissa porvoolaisen Riku Tahkon voittokulku jatkui miehen tuodessa MINI:nsä ruutulipulle ensimmäisenä omassa lähdössään.
– Semifinaali sujui suhteellisen helposti. Jäimme Perkiömäen taakse alussa, mutta lopulta hänen lisälenkin aikana pääsin hänet ohittamaan.
Finaalissa Tahko sai päivän suoritusten ansiosta radan yksi. Kova työ ja tasainen huippuvauhti tuottivat Riku Tahkolle kauden ensimmäisen voiton. Porvoolaisen sarjasijoitus nousi näin ollen kolmanneksi. Sarjan kärkipaikalle matkaa on enää 10 pistettä.
– Perhana tulihan se sieltä vihdoin. Finaalissa Rytkönen (Juha) antoi todella kovaa painetta. Huonossa kunnossa olleita osia ajoin liian varovasti, mutta paremmilla osuuksilla sain hyvin eroa häneen. Ero ei nyt ollut iso, mutta sillä ei ole merkitystä, kun voitto tuli.
– Tähän kitetytyy nyt niin paljon enemmän kuin yksittäiseen voittoon. Tässä hommassa on ollut nyt viime ajat todella hyvä tunnelma päällä. Joensuun podium, onnistunut Vauhtiajot Battle ja kaikki. Pakko on kiittää maailman parasta tiimiä, jonka avulla pystyin tänään taistelemaan voitosta vaikka kisa oli todella vaativa autolle.
Rallicross SM -sarja jatkuu elokuun 24. ja 25. päivänä Kouvolassa, jossa ajetaan upea Rallicross Festival Kouvola. Tuolloin mukana Kouvolassa ovat myös kovatasoisen RallyX Nordicin kuljettajat. Kouvolan osakilpailun jälkeen jäljellä on vielä Honkajoen osakilpailu 14. syyskuuta.
Rallicross SM -pistetilanne 3/5 osakilpailun jälkeen:
SuperCar-luokka:
1. Juha Rytkönen 77
2. Joni-Pekka Rajala 68
3. Riku Tahko 67
4. Jere Kalliokoski 57
5. Toni Kuhanen 50
Teksti: Joni Pakarinen / Riku Tahkon tiedotus