Rory Penttinen näytti jälleen osaamistaan jo vapaiden harjoitusten aikana ja oli toiseksi nopein kuljettaja AM-luokassa, esi-karsinnassa Penttinen alitti radan jyvät akanoista erottavan 2 minuutin rajan.

Tällä kaudella uudistettiin aika-ajoa siten, että tiimin lähtöruudun ratkaisee kaikkien kolmen kuskin laskennallinen keskiarvo. Penttisen loistava kierrosaika oli 1:58.807, joka oli amatööriluokan nopein. Koko tiimin kierrosaika oli 2:00.212, mikä oikeutti AM-luokan neljänteen sijaan ja lähtöruutuun 46.

Penttinen sai kunnian ajaa tiimin ensimmäisen stintin. Kisaan starttasi yli 50 autoa, joten kurveissa oli ahdasta, mutta suomalainen onnistui parantelemaan tiimin sijoitusta koko tunnin mittaisen stintin ajan ja kilpakumppani kerrallaan jäi taakse. Penttisen stintin lopuksi tiimi oli luokkansa piikkipaikalla ja mies taisteli hienosti TopGear-julkkiksen Chris Harriksen kanssa. Harris ajoi lopulta AM-luokan voittajana maaliin McLaren autollaan. Penttisen tiimi oli turvallisesti toisella sijalla, kun kuljettajan virheen vuoksi tiimi menetti kokonaisen minuutin varikkosählingissä. Epäonni tiputti tiimin neljännelle sijalle, mikä myös jäi tiimin sijoitukseksi.

Teksti: Tony Svartsjö / Rory Penttisen Tiedotus

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste