Suurin kysymysmerkki vuosittain on vallitseva keli, joka vuodenajasta johtuen on usein sateinen ja arvaamaton.

Rovanperälle kyse on mieluisasta rallista, sillä kotimatkalle puuppolalainen ja kartanlukija Jonne Halttunen saattavat hyvinkin suunata WRC2 Pro -luokan mestareina.

Mestaruuden varmistuminen Walesissa on erittäin todennäköistä, sillä loppupisteisiin kauden 14 osakilpailusta lasketaan vain kahdeksan parasta.

– En ole niin keskittynyt pistetilanteeseen. Saksan ja Turkin epäonnen jälkeen haluan nyt vain ajaa samanlaisen puhtaan ajon kuin viime vuonna, jolloin voitin, Rovanperä myhäilee.

Tulitukea Rovanperälle antaa tallikaveri Jan Kopecky, joka kilpailee Walesissa ensimmäistä kertaa. Škoda johtaa sarjaa myös tiimien välisessä mittelössä.

Nuorella ralliurallaan Rovanperä on kerännyt eniten kokemusta juuri Walesin osakilpailusta, johon hänn osallistuu jo kolmatta kertaa.

– Olen luottavainen, että autoni toimii jälleen näissä olosuhteissa, ja jouhevat erikoiskokeet ovat myös mieleeni.

Škoda valmistautui ralliin tutusti kisaviikon maanantain ennakkotestillä. Kuva: Steve Jones.

Teksti: Skoda Motorsport Suomi.

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste