– Kyyti oli oikein hyvällä tasolla ja pystyin haastamaan mitaleista kamppailleet kuljettajat, Röyhkiö kertasi.

Sunnuntaina ajettu toinen päivä ei sujunut yhtä suotuisissa merkeissä ylöjärveläisen Skoda-kuljettajan osalta. Rengasvalinta ei osunut aivan nappiin, mutta suurempia hidasteita tuli pätkillä eteen.

– Aamun ekalla jouduin ajamaan ulosajaneen kanssakilpailijan perässä.

Sitten seuraavalla tein itse pienen virheen ja spinnasin. Suurempi aikatappio kävi EK9:llä, kun ajoin renkaan kiveen. Osuman seurauksena myös vanne hajosi, viisi minuuttia hävinnyt Röyhkiö harmitteli.

– Kauden päätteeksi ei saatu niin hyvää sijoitusta kuin haettiin, mutta muuten kausi on sujunut ilman mainittavampia  virheitä. Kokemukseen nähden suorituskyky oli mielestäni kovalla tasolla.

– Haluan lausua kiitokset meidän koko tiimille ja tärkeille yhteistyökumppaneille. Odotan jo innolla ensi kautta ja seuraavaa askelta urallani, Röyhkiö päätti.

Aleksi Röyhkiön ja kartanlukija Ville Mannisenmäen sijoitus maalissa oli 11. sija. Sarjan loppupisteissä kaksikko sijoittui SM1-luokassa kuudenneksi.

Röyhkiö ajoi tiimienvälisessä sarjassa TGS Skoda Teamin väreissä yhdessä SM-kultaa voittaneen Emil Lindholmin kanssa. Heidän keräämä pistesaldo riitti tiimien sarjassa pronssimitaleille.

Kuva ja teksti Jarno Saari

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste