Perjantaina kajautetaan ensimmäinen täysi kisapäivä tulille ja edessä on seitsemän erikoiskoetta, joissa riittää ajamista yli 80 kilometriä. Lauantaina tahti jatkuu EK-kilometreissä hieman lyhyempänä pakettina, mutta erikoiskokeita lumiteiden gladiaattoreilla on silti edessään perjantain tapaan seitsemän kappaletta. Sunnuntaina unihiekat putsataan jo aamuhuollossa 6.35 alkaen, jonka jälkeen edessä on viimeinen rypistys ja kolme erikoiskoetta. Likenäsin kahteen kertaan ajettavan erikoiskokeen jälkeen rallin loppuhuipennus nähdään Torsbyn 16,42 kilometriä pitkällä Power Stagella, jossa on tuttuun tapaan myös lisäpisteitä jaossa.

Muistatko tämän: Hannu Mikkolan johdolla Ruotsissa kolmoisvoittoon 1981 

100-vuotiaan Suomen hengessä kelpaa muistella myös suuria suomalaisia rallitekoja. Ruotsin MM-rallia ei ollut koskaan ennen vuotta 1981 voittanut yksikään ulkomaalainen kuljettaja. Tuona vuonna pajatso räjähtikin sitten oikein kunnolla, kun suomalaiset ajoivat rallissa kolmoisvoittoon Hannu Mikkolan johdolla. Hopeaa korjasi nimiinsä Ari Vatanen ja sinivalkoisen trion menestyksen täydensi Pentti Airikkala.

”1970-luvun lopulla yritimme sitä ruotsalaisten menestysputkea kotirallissaan murtaa, mutta ei se silloin minultakaan Ford Escortilla onnistunut. Sitten kun 1981 olimme Audi Quattrolla liikkeellä, niin sehän oli aivan ylivoimainen auto mutkaisilla ja mäkisillä teillä. Se oli oikeastaan ensimmäinen voitto sille ralliautomallille ja toinen rallikilpailu ylipäätään. Neliveto oli silloin niin uutta, että otti aikansa, että itsekin opin sitä ajamaan. Ei se missään nimessä helppoa ollut. Siinä oli esimerkiksi turbomoottorissa hirveät viiveet ja silloin täytyi opetella vasemman jalan jarrutustekniikka, että sain pidettyä paineita yllä”, Mikkola muistelee historiallista saavutustaan.

Kilpailun kotisivuille tästä.

Kilpailuun ilmoittautuneiden listaan tästä

Kilpailun reittiaikatauluun tästä.

Erikoiskokeiden määrä: 18

Erikoiskoekilometrejä: 331,74 km

Kilpailun kokonaispituus: 1415,10 km

Liveseuranta ja ajankohtaiset uutiset rallin MM-sarjan kanavista

Ralliradio, reaaliaikaiset tulokset sekä sosiaalisen median ja WRC+ palvelun kautta runsaasti päivittäisiä ekstrasisältöjä – kaiken tämän ja paljon muuta löydät rallin MM-sarjan kanavista.

Wrc.com »

twitter.com »

facebook.com »

instagram.com »

youtube.com »

MM-rallit Suomen televisiossa Nelonen Prolta ja Ruutu+:sta

Ruotsin rallin lähetysaikataulut »

Teksti: Neste Ralli Viestintä

http://www.moottoriurheilu.tv/latvala-varovaisin-odotuksin-ruotsin-mm-ralliin/

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste