Luokassaan 46:n keskenään samanlaisen auton kanssa kisaillut Saari-Perälä-kaksikko oli kahden erikoiskokeen jälkeen yhdeksäntenä, mutta sitten alkoivat ongelmat. ”Akku löystyi kiinnityksistään kolmannella ek:lla ja plus –napa otti runkoon kiinni. Jouduimme pysähtymään kesken erikoiskokeen ja aikaa tuhraantui lähes kolme minuuttia”, tuskaili Saari. Vastoinkäymiset eivät loppuneet vielä tähän; imukotelosta irronnut muovinpala kulkeutui kaasuläpän alle neljännen ek:n loppupuolella ja kaasu jumittui pohjaan. Imupuolta kunnostettaessa huoltoaika ei riittänyt ja aikasakkoa kertyi 50 sekuntia. Lauantai meni siis teknisten ongelmien kanssa taistellessa, mikä pilasi koko hyvin alkaneen viikonlopun.

Sunnuntaiaamuna edessä lähtenyt hitaampi auto nosti niin paljon pölyä reitille, että aamupäivän lenkillä ei vielä pystytty ajamaan hyviä ek-aikoja. Kolmella viimeisellä pätkällä Saari sai ajaa ilman häiriötekijöitä ja ajatkin paranivat. Pohja-aika jäi vielä tältä reissulta puuttumaan, mutta toiseksi viimeisen ek:n niukka 1,5 sekunnin tappio luokan kärkeen antaa lupauksia tulevasta.

Tiimipäällikkö Antoine Paverani oli erittäin tyytyväinen kaksikon vauhtiin heidän ensimmäisellä Ranskan reissullaan, sillä hän odotti Saaren yltävän erikoiskoeajoissa vain 20–25 parhaan joukkoon.

Ensimmäisen kisapäivän jälkeen parivaljakon sijoitus oli kaikkien ongelmien jälkeen vasta 40. 43:n autokunnan jatkaessa sunnuntaille. Kilpailun maaliin pääsi kaiken kaikkiaan 30 kilpailijaparia. Antero ja Janne pystyivät kirimään toisena ajopäivänä sijalle 20, eli viimeiselle pistesijalle. Kilpailun voittoon ajoi ranskalainen Jérémi Ancian. Yleisestä käsityksestä poiketen ranskalaiset ajavat kovaa myös soralla.

Seuraava kisa Ranskassa ajetaan 19. – 20. päivä toukokuuta, jonne Saari yrittää päästä kartanlukijansa Janne Perälän kanssa kokeilemaan vauhtiaan asfaltilla.
”Ennen ensimmäistä Ranskassa ajettavaa asfalttirallia päästään ajamaan Paverani Competition -tiimin järjestämä testi, jossa ranskalainen asfalttispesialisti opastaa meidät kestopäällysteen saloihin.”

Tulokset ovat nähtävissä sivuilla: http://www.mks2.fr/Rallyes/ListeES.asp?Nomfich=auxerre07&Numral=1&COM=1

Videoita ja lisää kuvia reissusta löytyy ensiviikolla osoitteesta: www.peralarallyteam.com

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste