Kilpailuun osallistui neljästä Rata-SM-luokasta kaksi: The Gran Turismo ja V1600. Formula Fordit jäivät viime hetkellä kilpailusta pois vähäisen osanottajamäärän vuoksi, ja Ahveniston kilpailu ei Legends-luokan kilpailukalenteriin kuulunut alunperinkään.
Molemmat luokat ajoivat lauantaina viikonlopun ensimmäiset lähdöt. The Gran Turismo -luokassa kilvanajoa käytiin isolla K:lla, ja tiukan kisailun lopuksi vaasalainen Emil Westman veti pisimmän korren. Westmanilla ei ollut tällä kertaa allaan Dodge Viper, vaan mies vaihtoi Viperin Porscheen Ahveniston kilpailuun.
– Kilpailu oli melko jännittävä, siinä ensimmäisillä kierroksilla oli oikein kovaa taistelua. Sijat vaihtelivat sinne ja tänne mutta noin puolessavälissä pääsin kärkeen. Sen jälkeen oli aika helppoa pitää vain renkaista huoli maaliin asti, 21-vuotias Westman kertasi.
Westman kiitteli lauantain kosteaa keliä, ja uskoi sen tuoneen tänään voiton kotiin. Sunnuntaiksi luvattu auringonpaistekaan ei tosin painanut miehen mieltä.
– Sadekeli sekoitti vähän pakkaa, minullakaan ei meinannut aamun aika-ajoissa kuivalla kelillä vauhti riittää, mutta nyt sadekelillä homma kääntyi meidän eduksemme. Kyllä meillä on niksejä huomisellekin, että saadaan vauhtia kuivallakin kelillä paremmaksi, suunnitteli Westman.
V1600-luokassa pistejohdossa oleva Arttu Kilpi ei antanut kanssakilpailijoilleen armoa, vaan kiidätti Toyota Auriksensa paalupaikalta ykkösenä maaliin.
– Kilpailu oli aika helppo; pääsin paalulta heti pitämään kärkipaikan, eikä ollut mitään tilanteita kenenkään kanssa. Rasmus (Tuominen) tuli kovaa takana, mutta pääsin turva-auton jälkeen karkaamaan. Aika rauhallisesti sai ajaa.
Arttu Kilpi johtaa V1600-luokan SM-pisteissä 20 pisteellä, ja lauantain voitto vankisti johtoa entisestään. Mies ei kuitenkaan suostu ottamaan turhan suuria suorituspaineita johtoasemasta.
– Kyllähän pistejohdossa oleminen aina vähän paineita aiheuttaa kilpailuihin, mutta kun rauhallisesti ottaa niin syntyy tulosta, summaili Kilpi.
Ahveniston Rata-SM-osakilpailu jatkuu huomenna sunnuntaina sääennusteiden mukaan aurinkoisessa säässä. Sunnuntaina ajetaan V1600-luokan toinen ja kolmas lähtö klo 10.45 ja klo 14.30. The Gran Turismon viikonlopun toinen lähtö ajetaan sunnuntaina klo 13.50.
Tuloksia
The Gran Turismo, 1. kilpailulähtö
1. Emil Westman 17:59.097
2. Mika Mäkinen +26.422
3. John K. Westman +40.539
4. Jarkko Tähtinen +1:05.305
5. Erkka Lindstedt +1:19.417
6. Samu Vanhatalo +1:19.472
7. Toni Lähteenmäki +1:25.305
8. Johan Dahlbacka 1 Lap
V1600, 1. kilpailulähtö
1. Arttu Kilpi 17:25.447
2. Rasmus Tuominen +8.326
3. Niko Kalliokoski +14.285
4. Oskar Dahlbacka +20.787
5. Simo Rauhala +21.261
6. Veeti Vaara +24.310
7. Jaako Louhi +24.720
8. Noora Lähteenmäki + 26.276
Teksti: Rata SM Tiedotus