Sateettomuuden myötä näyttäisi nyt ainaki olevan kuiva ja pölyinen kisa tiedossa, Sahila kertoo.

Sainteloc-tallia edustavalla Sahilalla ja kartanlukija Rami Suorsalla oli torstaina ohjelmassa ennakkotestit. Päivän aikana kilometrejä kertyi riittävästi, ja kaksikko starttaakin luottavaisin mielin lauantaina alkavaan kilpailuun.

– Autoon ei testeissä tehty isoja muutoksia, mutta pääasiassa koitettiin saada kilometrejä hyvin alle, koska edellinen kisa jäi heti alussa kesken.

– Tänä viikonloppuna lähdetään hakemaan jo vähän rajoja. Täytyy myös ruveta luottamaan enemmän nuottiin, kun aikaisemmin on ollut vähän se tavoite, että kerätään vain tärkeitä kilometrejä tulevaisuutta ajatellen. Nyt mennään eri meiningillä ja koitetaan saada jo vähän vauhtiakin, toteaa Sahila.

22-vuotiaalla Sahilalla on suomalaiseksi rallikuljettajaksi yllättävän vähän kokemusta sorakisoista, mutta nuorukainen uskoo silti tuloksen olevan asvalttikisoja korkeammalla.

– Suomessa olen kilpaillut niin vähän, että ei siitä oikeastaan mitään etua ole. Soralla kuitenkin olen ajanut parhaimmat sijoitukseni. Mulle ei silti ole tienpinnalla niin väliä, mutta paikalliset kuskit menee kyllä keskimäärin asvaltilla sorapintaa paremmin. Uskoisin että jos päästään ajamaan ongelmaton ralli, niin aika korkealla ollaan, Sahila päättää luottavaisena.

Ralli polkaistaan käyntiin lauantaina päivällä, ja podiumille ensimmäisiä kilpailijoita odotellaan sunnuntaina iltapäivällä. Kilpailussa ajetaan 11 erikoiskoetta, joiden yhteispituus on 147 kilometriä.

Teksti: Aki Sahila tiedotus / Taneli Niinimäki

Sahilan kilpailu Ranskassa katkesi tekniseen vikaan: “Ralli näytti nyt huonommat puolensa”

Aki Sahila seitsemäs Ranskassa: “Oli kaikenlaista pientä”

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste