– Pätkät oli melkoisen huonossa kunnossa ekalla lenkillä, kun vettä satoi täällä koko aamupäivän ajan. Ykkösellä yhdessä mutaisessa alamäessä mentiin sitten leveeksi ja osuttiin puuhun hitaasta vauhdista. Päästiin heti jatkamaan, mutta rengas jouduttiin vaihtamaan pätkän jälkeen. Ennen kolmatta erikoiskoetta vasta ehdittiin säätämään aurauskulmia paremmin kohdilleen ja se tulikin jo hyvin, Sahila kommentoi.

Päivähuollossa tiimi sai auto kuntoon, ja toisen lenkin ehjä suoritus kirkasti nuorukaisen mieltä alun ongelmien jälkeen. Avauspäivän jälkeen mänttäläinen majailee 208 Rally Cupissa sijalla seitsemän, mutta lähtee rallin päätöspäivänä kuitenkin nälkäisenä jahtaamaan korkeampia sarjapisteitä.

– Ihan hyvin kulki huollon jälkeen, eikä juuri mitään isompaa moitittavaa. Aamulla tehdään huomiselle hyvä nuotti ja lähdetään taistelemaan korkeammista sijoituksista, Sahila totesi avauspäivän jälkeen.

Huomenna on vuorossa vielä neljä erikoiskoetta ja yhteensä 74 erikoiskoekilometriä.

Teksti: Taneli Niinimäki

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste