Hatanmaa ajoi talvella kaksi osakilpailua, kauden avauskilpailussa tuloksena oli toinen sija, toinen osakilpailu ajettiin ankarassa lumipyryssä, ja luokassa aura-autona toiminut Hatanmaa jäi kuudenneksi. Talven rallit päättyivät kotimaassa Suomussalmella vauhdikkaaseen kaatoon, joten kevään aikana ohjelmassa oli Peugeot 208 Rally4:n korjaus ja huolto. EM-ralliin valmistava testi ajettiin Riian lähettyvillä kilpailuviikolla, kaikki oli kunnossa.
– Testattiin eri vakaajia, alustaa, mutta tärkeintä oli että saatiin tuntumaa ajamiseen talven jäljiltä. Ajettiin noin 80 kilometriä kolmenkymmenen asteen helteessä. Auto tuntui tosi hyvältä, kaikki toimi, kuskikin pitäisi olla kunnossa, sillä fysiikkatreeniä on tehty koko kevään valmentajan ohjeiden mukaan. Testistä jäi hyvä fiilis, sain itseluottamusta ajamiseen, Hatanmaa kertoo.
Liepāja rallissa ajetaan kymmenen erikoiskoetta, kilpailun lähtöseremoniat juhlitaan perjantaina paikallisen rockyhtyeen Hard Amberin säestyksellä. Uransa ensimmäiseen soraralliin Peugeotilla osallistuvan Hatanmaan tavoitteena on saada arvokasta kilpailukokemusta, tulostavoite on maaliin pääsy.
– Ralli alkaa kevyesti kahdella kahdenkymmenenseitsemän kilsan pätkällä, ja täällä on noin kolmekymmentä astetta lämmintä, joten pitää pysyä tarkkana. Ensin reitille lähtee lähes kuusikymmentä EM-sarjan kuskia, joten erikoiskokeet tulevat olemaan osittain heikossa kunnossa, vähän kuin suomessa ajaisin numerolla 200, Latvian tiet ovat niin erilaisia. En liikaa pohdi kilpailua, en ota paineita tuloksesta, tavoitteena on ajaa kilsoja talteen ja saada kokemusta. Kaasu pohjassa kuitenkin ajetaan, omien kykyjen mukaan, Hatanmaa päättää.
Rallin aikataulu:
Lauantai 17.6.
Klo 11.00 EK 1 TUKUMS 1 27,56 km
Klo 13.05 EK 2 TUKUMS 2 27,56 km
Klo 14.40 EK 3 TALSI 8,50 km
Klo 16.50 EK 4 ĪVANDE 26,02 km
Klo 17.40 EK 5 SNĒPELE 14,63 km
Klo 20.05 EK 6 LIEPĀJA CITY STAGE 2,54 km
Sunnuntai 18.6.
Klo 08.55 EK 7 LIEPIENI 1 19,59 km
Klo 10.05 EK 8 KROGZEMJI 1 18,95 km
Klo 13.00 EK 9 LIEPIENI 2 19,59 km
Klo 15.05 EK 10 KROGZEMJI 2 (Power Stage) 18,95 km
TET RALLY LIEPAJA (lvrally.com)
Isak Hatanmaa | Facebook
LRČ (autorally.lv)
Toni Lönnroos
Isak Hatanmaan viestintä