– Ei saatu sitä mitä tavoittelemaan lähdettiin. SM-hopeakin on tavallaan ihan jees. Parempaan ei ollut tällä kertaa ollut mahdollisuuksia. Onnittelut Teemulle ja Jonnelle mestaruudesta, Salo kommentoi.

Kaudella 2017 SM1-luokasta saavutettu SM-hopea oli Salolle ralliuran kuudes ja kaikkiaan uran kahdeksastoista SM-mitali. Salolla on rallin Suomen mestaruuksia kymmenen ja pronssimitalejakin kaksi. Jarno Ottmanille SM-hopea on uran toinen.

Salo sanoo, että jokainen mitali on aina omanlaisensa.

– Viimeisen pätkän maalissa oli pettynyt fiilis, mutta onhan hopeakin ihan OK. Hävisimme mestaruuden käytännössä jo talvella Rovaniemen ja Nilsiän SM-ralleissa, jossa menetimme tärkeitä pisteitä.

Salon kakkossija oli Lempäälässä uhattuna hetken aikaa rallin seitsemännellä ja kahdeksannella EK:lla, kun auton sähköjärjestelmään iski anturivika.

– Uskilan ja Säterin erikoiskokeilla meillä oli tehot hukassa ja putosimme kolmanneksi. Vaihdoimme anturin huollossa ja nousimme rallin  kahdella viimeisellä pätkällä takaisin toiseksi ja se oli tällä kertaa tästä kisasta maksimisuoritus, muistutti rallin jälkeiseen dopingtestiin kiiruhtanut Salo.

Tuloksia, SM Lake City Rally, Lempäälä:

1. Eerik Pietarinen –  Juhana Raitanen Skoda Fabia 58:24,2

1. Juha Salo – Jarno Ottman Peugeot 208 T16 R5 +

4. Teemu Asunmaa – Jonne Halttunen Skoda +

4. Kristian Kiviniemi –  Matti Kangas Citroën DS3 R5 +

5. Mikko Lehessaari – Reeta Hämäläinen Skoda Fabia +

SM1-luokan epäviralliset loppupisteet:

1. Teemu Asunmaa –  Jonne Halttunen Skoda 136,5

2. Juha Salo – Jarno Ottman Peugeot 125,0

3. Jarkko Nikara – Sayaka Adachi (J) Subaru 81,5

Teksti: Marko Mäkinen

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste