Kilpailua perjantai-illan kahden ensimmäisen erikoiskokeen jälkeen Skoda Fabia R5:lla johtanut Salo antoi maalissa rehdin tunnustuksen rallin voittajalle Teemu Asunmaalle.
– Teemu ajoi viimeisen pätkän todella hyvin. En voinut mitään. Perjantain jälkeen aamun avauspätkälle ajatuksiin hiipi sellainen tunne, että tämän rallin voisi voittaa helpomminkin. Mutta 11,6 sekunnin tappio aamun ensimmäisellä EK:lla oli raju herätys todellisuuteen. Ihan peiliin saa katsoa, kun noinkin paljon hävittiin.
Salo kertoo, että rallin kaksi seuraavaa pätkää meni suunnitellusti, mutta päivän kahdelle viimeiselle EK:lle suunniteltu loppukiri juuttui penkkoihin.
– Kyllä yritin ja siellä loskassa vähän liikaakin. Toiseksi viimeisellä EK:lla ajoimme kolme kertaa syvälle hankeen, josta pääsimme juuri ja juuri jatkamaan matkaa. Hankeen ajot söivät itseluottamustani. Tie oli loskainen, jossa yritys ja riskinottokyky ei vain ollut sellaisella tasolla, jolla ralli olisi voitu voittaa. Hyvä että selvittiin maaliin ja hyville pisteille. Tästä on kuitenkin mukava jatkaa kautta ja taistelua eteenpäin. Mietitään seuraavat pari viikkoa, mitä voisimme vielä tehdä toisin ja paremmin, Salo summaa.
Ralli SM-sarja jatkuu kahden viikon kuluttua 1.-2. maaliskuuta SM Itärallilla Joensuussa. Sarjassa ajetaan kaikkiaan seitsemän osakilpailua. Kausi päättyy syyskuun lopulla Salon ja Turun seuduilla ajettavaan osakilpailuun.
Teksti: Marko Mäkinen