Myös Jani Salomaa oli tiimeineen paikalla. Neljän päivän aikana Salomaa-Racingin näyttelyosastolla riitti innokkaita katselijoita yllin kyllin.
– Olimme Helsingin messukeskuksessa esittelemässä tiimimme toimintaa ja yhteistyökumppaneidemme tuotteita ja palveluita. Tämä oli neljäs perättäinen vuosi, kun Salomaa-Racing oli esillä American Car Showssa. Ralliauto herättää aina kiinnostusta, ja meidänkin osastollamme kävi valtava määrä uteliaita, myhäili Salomaa näyttelyn jälkeen.
Kisakauden alkuunkaan ei ole enää kovin pitkää aikaa, sillä Tallinnassa ajetaan jo kolmen viikon kuluttua monien suomalaisten perinteinen kesäkauden avaus,Tallinna-ralli.
– Suomessa ei vielä ole mahdollista kisailla, mutta Viro on sen verran etelämpänä, että siellä tiet ovat jo toukokuun alussa hyvässä kunnossa. Lähdemme hakemaan kisasta tuntumaa tuleviin soraralleihin, Jani kertoo.
Mahtuupa Salomaan suunnitelmiin myös Neste Oil Rallyn (Jyväskylän Suurajot) ajaminenkin. Tällä hetkellä tiimissä paiskitaan hartiavoimin töitä projektin läpiviemiseksi. -Olen suht luottavainen, että saamme paketin kasaan ja pystymme legendaariseen sorateiden gp:hen osallistumaan, Jani miettii.
– Rallin SM-sarjan kesäkausi käynnistyy kesäkuun 10. päivä Waltikka-rallilla Valkeakoskella.
Kuvia American Car Showsta löytyy osoitteesta: www.janisalomaa.com
Teksti: Salomaa-Racing tiedotus/Miika Wuorela 18.4.2006