– Tarkalle meni kun heivasimme vauhtiamme lopussa. Kun rallia johtanut (Jarkko) Nikara joutui päivällä keskeyttämään niin pudotin vauhtiani ja laskin, että etumatkaa on sen verran että varmempikin ajo riittää voittoon. Ja riittihän se vaikka tiukoille meni.

– (Ole) Veiby veti maksimia kaksi viimeistä pätkää ja kun en itse ottanut enää yhtään riskiä niin tässä oli käydä vanhanaikaisesti. Onneksi etumatka riitti, Salo hymyili maalissa.

Salo oli erityisen tyytyväinen Peugeotinsa suorituskykyyn. Kaksipäiväinen ralli sujui karkkilalaiselta lähes virheittä ja auto toimi loistavasti. Rallin ainoa läheltä piti tilanne syntyi kilpailun viidennellä erikoiskokeella.

– EK 5:lla oli yritystä. Eräässä risteyksessä lumivalli olikin poissa ja auto putosi ojaan. Pidin kaasun pohjassa ja onneksi Peugeotin kynnet olivat teräkunnossa ja auto jaksoi kaivaa itsensä takaisin tielle ja pääsimme jatkamaan matkaa.

– Tilanteessa ilmanpuhdistin meni lumesta tukkoon, moottori ei käynyt enää ulosajon jälkeen kunnolla, mutta ajoimme pätkälle silti pohjat. Auto toimi loistavasti.

Kaksi SM-rallia takana ja Salolle ja Salmiselle yhtä monta yleiskilpailun voittoa, joten kaksikko jatkaa kauttaan maksimipistein SM1-luokan johdossa.

– Ei paremmin olisi kausi voinut käynnistyä. Tämä oli ensimmäinen kisa kun auton säätöasiat olivat hyvin balanssissa. Tänään muutamalla pätkällä pääsin esittämään parasta ajoani koskaan Peugeotilla. Olen suoritukseeni tyytyväinen. Tästä on hyvä jatkaa kahden viikon kuluttua Veibyn kanssa taistelua Nilsiässä, Salo toteaa.

Lopputulokset, SM Vaakuna-ralli, Mikkeli:

1. Juha Salo –Marko Salminen Peugeot 208 T16 57.14,0

2. Ole Christian Veiby (N) – Jonas Andersson (S) Skoda + 2,3

3. Ari Vihavainen – Jani Vainikka Mitsubishi + 40,7

4. Jari Ketomaa – Marko Sallinen Mitsubishi + 47,8

5. Teemu Asunmaa – Jonne Halttunen Subaru + 1.11,2

SM1-luokan pistetilanne 2/6 osakilpailua:

1. Juha Salo – Marko Salminen Peugeot 62,5

2. Mikko Eskelinen – Arto Kapanen Mitsubishi 34,5

3. Jussi Vainionpää – Mika Juntunen Mitsubishi 27,0

Teksi Marko Mäkinen
Kuva Pekka Koski

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste