Kauden toinen SM-osakilpailu käynnistyi perjantaina Mikkelin raviradalle tehdyllä yleisöerikoiskokeella. Kyseessä oli puolentoista kilometrin mittainen, pariajona käytävä show, klassinen “täällä et voi voittaa rallia, mutta voit sen hävitä” -erikoiskoe. Topi Luhtisen kartturoima Trogen luovi yleisöpyrähdyksen läpi varmoin ottein.

– Radalla oli liukasta ja irtolunta jonkin verran, mutta kuitenkin oltiin kärjestä lähteneistä nopeimpia. Ajo tuntui hyvältä, huomenna päästään aloittamaan ralli kunnolla, Trogen kertasi perjantai-iltana.

Lauantainen sääennuste povaili nollan tuntumassa keikkuvaa lämpötilaa, lumisadetta ei edellisen illan tapaan ollut tiedossa. Trogen ja Luhtinen starttasivat varsinaisille metsäpätkille luottavaisina. Perjantainen tutustumispäivä oli sujunut hyvin ja kaksikolla oli nuottivihko iskussa. Edessä oli yli sata kilometriä Etelä-Savon kimuranttia rallitiestöä, jaettuna kahdeksalle erikoiskokeelle. Mukana sekä vauhdikasta isoa tietä, että pienempää lumiränniä. Matkaa lähdettiin taittamaan Mikkelin torilta.

Päivän avaus, reilun yhdentoista kilometrin mittainen erikoiskoe sujui tunnustellen. Kaksikko marssi Saksan maaliin kahdeksantena, kymmenen sekuntia pohja-ajasta jääneenä. Seuraava erikoiskoe ravisteli tuloslistaa rajusti. Aiemmin startannut kilpailija oli juuttunut hankeen ja Trogen joutui monen luokkatoverinsa tavoin pysähtymään erikoiskokeelle useaksi minuutiksi. Tälle kaudelle uusittu sääntö kyseisten tapahtumien varalta otettiin kuitenkin käyttöön, jonka johdosta kilpailun johto teki urheilullisen päätöksen. Aikahyvityksen jälkeen Trogen sekä muut luokan kilpailijat palasivat oikeutetuille sijoilleen.

– Ajeltiin jonossa maaliin ja nyt toivotaan, että saadaan aikahyvitystä, muuten tästä tulee pelkästään läpiajokisa, Trogen murehti tapahtuman jälkeen.

Seuraava erikoiskoepari ei tuonut suuria muutoksia. Vauhtiero kärkeen nähden pysyi edellisten erikoiskokeiden mukaisena, mutta sijoitus parani. Kilpailun toiseksi viimeisellä lenkillä, erikoiskokeilla kuusi ja seitsemän, meno parani. Vaikka Fiestan vaihteisto aloitti oirehtimisen, viimeiseen huoltoon tultaessa Trogen oli noussut viidenneksi, kuuden sekunnin päähän neljännestä sijasta. Hyvästä vauhdista huolimatta vaihteisto tuotti päänvaivaa.

– Vedettiin kakkoselta suoraan neloselle. Kolmonen on pirun tärkeä vaihde hitaissa mutkissa, nyt pitää vain yrittää selviytyä ja päästä maaliin.

Suunnitelma ei kuitenkaan onnistunut. Toiseksi viimeisellä erikoiskokeella vaihteisto alkoi murentua ja saatavilla olevat SM-pisteet ropisivat Mikkelin sohjoiseen lumeen.

– Vitonen meni ensin rikki ja sitten oikeastaan kaikki loputkin vaihteet katosivat. Näitä sattuu, Trogen paketoi.

– Joskus on ollut parempikin mieli, kartturi Topi Luhtinen säesti kaksikon tunnelmia.

SM sarjassa Trogenin sijoitus putoaa keskeytyksen myötä neljä sijaa. Seuraavaan osakilpailuun, SM-Itäralliin Trogen lähtee sijalta kahdeksan. SM-sarjan lopullisiin pisteisiin huomioidaan sarjan viidestä ensimmäisestä neljä parasta tulosta sekä kauden finaalin, Pohjanmaa Rallin pisteet.

SM3-luokan pisteet 2/6

1) Lauri Joona 56 p.

2) Sami Pajari 32 p.

3) Aleksi Röyhkiö 32 p.



8) Sami-Matti Trogen 16 p.

Teksti: Toni Lönnroos / Sami-Matti Trogen -tiedotus

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste