– Olen erittäin iloinen, että minut valittiin yhdeksi kampanjan kummiksi, pidän liikenneturvallisuustyötä erittäin tärkenä, toteaa Trogen.
Nuoren rallicrosslupauksen lisäksi kummeina toimivat Juhani Tamminen, Eino Grön, Minea Blomqvist-Kakko, Lasse Virén ja Emma Kimiläinen. Hankkeen toteuttavat Life Style Invest Oy ja Premier Park itsenäisyyden juhlavuoden 2017 kunniaksi yhteistyössä Suomi 100 -hankkeen, Liikenneturvan ja muiden kumppanien kanssa.
Trogenin oma sisko on joutunut liikenneonnettomuuden uhriksi, kun hän jäi auton alle suojatiellä.
– Toipuminen kesti pitkään ja onneksi hän parantui entiselleen, osaksi myös tämän takia olen mielelläni mukana tässä hankkeessa, Trogen taustoittaa.
Vuoden 2017 aikana Trogen osallistuu hankkeen eri tapahtumiin. Muun muassa messuja ja kumppaneiden tapahtumia tulee jatkossa jonkin verran.
– Ajan kilpaa ensi kaudella näillä näkymin enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Kalenterini tulee olemaan todella tiivis, mutta silti olen erittäin mielelläni mukana edistämässä liikenneturvallisuutta, iloitsee Trogen.
Lisätietoja: www.liikenneteko.fi
Teksti: Sami-Matti Trogenin Tiedotus