Trogen haki vauhtia uuden sarjan parista, sillä hän ajoi viikonloppuna BMW Xtreme -sarjan kilpailussa Alastarolla. Uusi auto ja rata olivat nopeasti lohjalaisen hallinnassa. Ensimmäinen kilpailu oli 45 minuutin mittainen koitos, jossa Trogen nousi kahdeksannesta ruudusta toiseksi erittäin vetisissä ja vaikeissa olosuhteissa. Kaksi lyhyempää kilpailua toivat oikuttelevalla autolla tulokseksi sijat neljä ja viisi.

– Oli hieno kokemus, kiitoksia tukijoille ja taustaryhmälle. Lyhyemmät kisat olisivat voineet mennä paremmin, laatikosta puuttui kakkonen ja lähdöissä meni hyvin ekat kolme metriä. Seuraavassa startissa tipuin viimeiseksi, kun kakkonen jäi kokonaan jumiin, joten tuli harjoiteltua ohittamista. Mukava fiilis jäi, Trogen kertaa.

Suomen autourheilun nuorisomaajoukkueeseen, Flying Finn Academyyn kuuluva Trogen ehti hengähtää hetken kotonaan Lohjan Muijalassa, ennen kuin tiistaina alkoi valmistautuminen Loheacin kilpailuun. Testi ajettiin Mayennen rallicrossradalla, tarkoituksena parantaa lähtöjä ja valmistautua viikonlopun kilpailuun.

– Saatiin lähtöjä parannettua ja vähän säädettiin autoa. Pikkujuttuja, ei mitään isompaa muutosta. Loheacin rata on aika nopea, sopii mielestäni mulle. Viime vuonna ajoin siellä toiseksi, joten jäi hyviä muistoja. Uskon että nyt tulee hyvä kisa, yritetään saada mahdollisimman tasaiset erät ja heti alusta saakka hyvä isku päälle. Tavoite on ajaa kolmen parhaan joukkoon, Trogen päättää

Teksti: Toni Lönnroos

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste